Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Gluteeniton joulumausteinen kääretorttu

Huomenta

Eilen iltapäivällä touhusin yhtä sun toista.
Tuli kauhea nälkä ja niinpä paistoin iltamassa gluteenitonta broileripiirakkaa ja maustettua kääretorttua.

Nyt lisäsin piirakan täytteeseen kuivattuja suppilovahveroja, turvotettuna. Juustoraaste pinnalla oli tällä kertaa emmental -raastetta.

Broileripiirakka oli suppilovahveroiden kanssa todella maukasta. Paistoin n 20-25min n. 200asteessa.



Torttu on tehty samalla ohjeella joka on aikaisemmassa postauksessa. Se on hyvin nopea valmistaa. Jauhoihin lisäsin  teelusikallisen kanelia, vähän vajaan tl kardemummaa ja 1/4 tl inkivääriä.
Täytteeksi en nyt laittanut muuta, kuin mascarpone-juustoa 1/2 purkillista. Siihen sekoitin lorauksen kermaa ja 2tl lemoncurdìa. Lisäsin myös, puolet taikinan maustemääristä, täytteeseen. Levitin nopeasti jäähtyneelle tortulle ja pistin jääkaappiin jäähtymään. 

Taikina:

  • 4 kananmunaa
  • 11/2 dl sokeria(itse laitan 1dl kookossokeria)
  • 1dl riisi- ja kaurajauhoja (yhteensä tuo 1dl, eli puolet molempia)
  • 1/2 perunajauhoja
  • 1tl leivinjauhetta     Paisto 225 astetta/noin/7min




Torttu maistui kivasti jouluiselle mausteiden avulla :-)
Haudutetut pienet omenanpalat, tai omenahillo käyvät hyvin täytteeksi.
Ne voi maustaa noilla samoilla mausteilla.

Maistuvia kahvihetkiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti