Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

tiistai 18. marraskuuta 2014

Pakkasen purema herukkapensas, sekä valo- ja varjo -piirrosharjoitus (päivitetty 18.11. tilhit saapuivat)

Huomenta

Otin eilen kuvia villiintyneestä marjapensaasta. Tänä vuona jäi marjat pensaisiin. Yleensä viinimarjat häviävät rastaiden suuhun, mutta nyt marjoja oli niin paljon, että jäivät syömättä.


Nämä marjat ovat pakkasen puremia moneen kertaan, mutta ovat pysyneet silti pensaassa.


Kurkistus oksan taakse



Siellä ne nyt ovat. Tilhit tulivat tänään :-) (18.11. päivityskuvat)
Pihapuiden pihlajanmarjat ovat kysyttyä herkkua. Pakkaset ovat makeuttaneet ne.



 Puut ovat täynnä tilhiä. Kuva on vain niin kaukaa, että näkyvät pisteinä.



 Ja tässä harjoittelin piirtämään purkkia pöydällä, valoineen ja varjoineen. Mikään ei tule "ilmaiseksi", eli lisää ja lisää harjoittelua :-)





2 kommenttia:

  1. Postauksessa on niin monta mielenkiintoista asiaa, etten tiedä mistä aloittaa. Piirakka ja torttu näyttävät tosi herkullisilta. Minulla on vain se ongelma, että jos teen jotain noin hyvää, syön sitä liikaa. Ja nyt kun olen kortisonin varassa, se lihottaa muutenkin, en siis voi laittaa itseäni kohtuuttomaankiusaukseen. Jo herkkujeni katsominen on melkein liikaa. Mutta melkein vaan, laita vaan edelleen, tästä moni saa ideoita.

    Piirroksessasi on yksi suuri plussa. Sinulla on hyvä näkö. Se tarkoittaa sitä, että yleensä pahin ongelma on, että purkin yläosan soikeus ei vastaa alaosan soikeutta. Sinulla ne täsmäävät hyvin, silloin astiasta tulee sellainen, että se pysyy pystyssä ja siihen voi laittaa jotain sisälle. Yläosasta jopanäkyy hyvin sisälle ja olet saanut hyvän valokohdan siihen.
    Ei muuta kuin rohkeutta ja ytyä vaan lisää. Jos skanneri tai kuva vaalentaa liikaa, niin käsittelyyn vaan ja varjoa lisää.

    VastaaPoista
  2. Kortisoni on ikävä lääke, juuri tuon painonnousun vuoksi.
    Kyllä minunkin pitää välillä toppailla itseäni. Paino nousee hyvin herkästi. Onneksi uppoudun töihini välillä niin, että unohdan syödä. Tulee vähäruokaisia päiviä. Mies parka kyselee, että tehdäänkö ruokaa, vai syökö hän mitä löytää.
    Toisinaan tulee sitten ahmittua liikaakin.
    Minun on pakko liikkua säännöllisesti, säilyttääkseni liikuntakykyni. Jalat ja koko tukiranka jäykistyy, niin ettei meinaa aamulla sängystä päästä. Sen avulla painokin pysyy paremmin kurissa.
    Katselin tuota kuvaani. Valo tuli vasemmalta yläviistosta purkkiin ja purkin varjo tuli katsojasta päin katsottuna oikealta pidempi.
    Tein varjon siis niin, mutta minusta se näytti hiukan hassulta vaikka olikin toden mukainen.
    Vierastan alkuun kuvankäsittelyä, kun haluaisin osata piirtää niin, että uskallan katsoa tekelettäni ilman kuvankäsittelyäkin.
    Sinä teet kokemuksella ja huikeilla taidoilla.Joten kuvankäsittely antaa uusia mahdollisuuksia. Minä pelkään huijaavani itseäni.
    Oliko monimutkaisesti sanottu ;-)

    VastaaPoista