Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Tuunattu rahi

Hei vaan.

Aamulla oli pakkasta yli 15 astetta. Päivä oli kaunis, aurinkokin näyttäytyi :-)
Nyt illalla pakkasta noin 16 astetta.

Perjantai-iltana purin kirpputorirahin vanhan päällisen irti.
Rahi oli tämän näköinen ostaessani sen. Kangas nuhruinen ja meille sopimaton.


Ensin irroitin jalat. Ne oli helppo pyöritellä irti.
Numeroin ne, että tulee oikein takaisin. 
Tuolin runkoon merkkasin myös numerot.


Tässä kangas purettuna.  Nitojan piikkejä oli valtavasti. 
Melkoinen homma purkaa.
Pohjakangas oli ohut musta, joka hajosi jalkoja irrottaessani.


Näin ankea on rahi purettuna. Melkoisen halvasti tehty runko. 
Kalustelastulevyä ja vaneria.


Otin tuolista mitat ja hahmottelin päädyt vanhan kankaan mukaan paperille. 
En viitsinyt edes purkaa vanhaa. 
Keskikappale on suora, joten tuolin mittojen avulla sain sen leikattua.


Ommeltuani päällisen valmiiksi, kiinnitin sen nitojalla rahin pohjareunoihin.

Tässä valmis rahi.


Tein rahin pohjakankaankin samasta, kuin päällisen.
Sen kiinnitin paikalleen ennen jalkojen takaisin laittoa.


Nyt on hyvä nostaa jalat ylös rahille telkkaria katsoessa.


Rahi maksoi kirpputorilla 8€ ja kangas 4€. 
Kangasta jäi iso pala, josta saan vielä sohvatyynyjä.

Loppuun kuva lintulaudasta. 
Isoon astiaan sopii siemeniä useita kiloja.
Lisäksi on sian ihraa, rasvatanko ja rasva-siemenpalloja sisältävä ritiläputki.
Toinen putki on kauempana toisessa koivussa, mutta ei näy kuvassa.
En uskalla laittaa verkkopusseja, koska linnut jäävät niihin joskus kiinni.


Alla olevassa kuvassa on pieni talitiainen, jota ei erota kuvasta juurikaan. 
Se odottaa lähellä astioiden täyttöä ja tulee syömään, 
ennen kuin ehdin kerätä siemenpussit syliini. Rohkea pikkuinen :-))


Hyvää alkavaa viikkoa :-))

18 kommenttia:

  1. Olet tehnyt ison työn ja saannut kauniin, uuden rahin.Taitava olet.Hyvää viikkoa sinulle myös.

    VastaaPoista
  2. Kiitos RaijaAnnikki, melko helppo oli tehdä, verrattuna aikaisempiin tuolien tuunausurakoihin. Mukavaa puuhastelua.

    VastaaPoista
  3. Tulipa hieno rahi. Minullakin olisi päällystettävä, mutta en vain saa aikaseksi. Toissakesänä päällystin ystäväni kanssa divaanisohvan, aika hintavalla kankaalla ja nyt se on yhtä risainen kuin entinenkin. Omistan kolme teräväkyntistä kissaa ja ne ovat ihastuneet leikkimään sohvalla, samoin rahilla, vaikka niillä on omakin teline :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aina. Divaanisohvan päällystäminen ei olekaan pikku urakka. En ole niin isoa uskaltanut yrittääkään. Verhoilukankaat on kalliita. Tyydyin tuohon, kun oli napakka ja paksu, eikä maksanut juuri mitään kirpparilla. Tuunaan mieluummin kirpputorituotteilla.
      Verhoilin aiemmin 6 ruokapöydän tuolia ja kangas oli kangaskaupan verhoilukangas ja kallis.
      Kisulit tuppaa nyhtämään kynsillään, oli aikoinaan kissojakin :-) Kerran, kauan sitten, irliksemme hyppäsi sohvalle vauhdilla ja koko kangas halkesi keskeltä ;-) kyllä koiratkin osaa ;-D

      Poista
  4. Sinä oletkin ihan taituri tässä tuunaushommassa. Hieno tuli, kyllä kannatti ostaa. Sulla on paljon pieni ruokittavavia ja yksi aika kesy. Kiitos ja hyvää viikonloppua sulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko, tämä oli melkoisen helppo urakka :-)
      Kyllä siellä äskenkin oli lintuja, Pihassa ihana sirkutus.
      Ilo niitä on syötellä, kun tietää, että enemmä säilyy talvesta hengissä :-)

      Poista
  5. Siististi tuunattu rahi! Oikein alapuolellakin on kangasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulento kommentistasi. Eihän se sieltä alta näy, mutta onpahan siistimpi ja kun oli entisessäkin :-)

      Poista
  6. Rahista tuli kyllä uusi ja entistä hienompi! Olet sinä aika velho, vaikka mitä teet. Hieno homma! Olet kuin isoisäni, joka sanoi, että muut saavat tehdä mitä osaavat, hän tekee mitä haluaa.

    Lintuja on muistettu pakkasella, kesällä kiittävät sinua kauniilla poikueella.
    Hyvää uutta viikkoa sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna hauskasta kommentistasi :-) Tykkään kovasti tuunata vanhaa. Se on hauskempaa, kuin ostaa kaupasta uusi. Ja usein saa vielä halvemmalla ja ainakin "oman näköisen".
      Hieno kaveri, tuo sinun ukkisi on ollut, siinä lauseessa on asennetta. Käytän itsekin tuota sanontaa usein, juuri tuon haluaa sanan vuoksi. Se ei aina takaa onnistumista, mutta uskallusta ja yritystä pitää olla ;-))

      Kylmänä, mutta ihanan aurinkoisena alkaa viikko. Kevätmieli tulee ihan pakosta....

      Poista
  7. Tulipas rahista hieno! Kyllä passaa jalkojaan sen päälle ojennella :-)
    Jotkut linnut ovat tosi rohkeita ja sittan joskus saa täyttää ruokailupaikan ja vielä sisällä ikkunan takana kotvan odotella ennenkuin ensimmäinen rohkea uskaltaa tulla paikalle tarkistamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitiina, hauskaa näitä on väkerrellä. Linnuissa on isojakin eroja. Tiaiset ovat rohkeampia, punatulkut arkoja, myös tilhit. Oravat ovat todella rohkeita ;-) Vanhemmillani on ikkunan edessä olevassa vaahterassa linnunruokintapaikka. Siinä käy valtavasti lintuja ja oravia.
      Yöllä jäniksiä. Ikkunan takaa on helppoa seurata mitkä on rohkeita.
      Mielenkiintoinen ja palkitseva juttu, tuo lintujen ruokkiminen :-)

      Poista
  8. Uutta ilmettä saa kotiin helposti kun osaa itse sen tehdä. Rahistasi tuli kivan moderni! Mukavaa uutta viikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellä vaivalla ja rahalla saa uutta. Kangas vaikuttaa melkoisen paljon ulkonäköön. Kiitos kommentistasi Esther, aurinkoisia päiviä sinnekin :-)

      Poista
  9. Kaunis tuunaus. Rahista tuli oikein tyylikäs käsittelyssäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii, muuttuihan se jonkun verran. Sopii nyt paremmin meille. Jalat saatan maalata mustaksi, mutta harkitsen vielä. Se on nopea toimenpide, irroittaa ja hioo, sekä maalaa 2 kertaa. Voisi tulla vielä säpäkämmän näköinen :-)

      Poista