Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Yksi ainoa totuus -runo




Yksi ainoa totuus



Pitääkö olla valmis

Oppia ja tietää kaikki
kertoa ja kuulla yhtä totuutta.
Pitääkö myydä sielunsa
lahjoittaa ylpeytensä
antaa itsensä uhriksi
ainoalle totuudelle.
Vain saadakseen kuulua joukkoon
roikkua takinliepeessä arvottomana.

Minä pelkään, 
pelkään yhtä ainoaa totuutta.

En kulje vain tien reunaa
etsin uusia uria 
kurkistelen ojiin.
Kuljen edestakaisin
palaten välillä
päästäkseni uudelleen matkaan
etsimään uutta reittiä
näkemään.

Suuret sanat
suuret teot sattuvat korviini
häikäisevät silmäni.
Sielläkö on totuus
sitäkö seurattava.

Väistyn hiljaa 
jättäydyn jälkeen
En pysty kulkemaan kanssanne
uskomaan valheellisia sanoja.

Suru puristaa sydämeni nyrkiksi

En halua pudottamianne muruja
kuulla ylistäviä sanoja
en palvoa. 
Kuljen nälkäisenä, mutta vapaana.

JaanaN

Täältä löytyy upeita runoja  Uuna 
täältä myös Esther ja Aina

8 kommenttia:

  1. Olen niin vaikuttunut runoistasi, että minun on pakko kysyä, paljonko olet kirjoittanut runoja. Oletko julkaissut?

    Tämä runo koskettaa minua syvästi, tunnen kulkevani matkassasi, omat kokemukseni ja tunteeni ovat niin samanlaisia. Olet osannut pukea runoksi syvälliset ajatukset erittäin taitavasti. Huokaillen ja ihaillen luen runoasi.
    Luin edellisen runon taas kerran ja tulen lukemaan tätäkin monta kertaa. Kiitos Jaana, tämä on juuri sitä, mitä nyt kaipasin. Oikeita RUNOJA!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Uuna kannustuksestasi. Kuljen kanssasi mielelläni samaa matkaa. En ole kirjoittanut runoja, olen vain ajatellut niitä.
    Ajattelen usein runoilla, mutta en ole koskaan kuvitellut niistä olevan muille iloa. Olen niitä varmaan täynnä, kun ne ovat jääneet mieleeni irtonaisiksi sanoiksi, ajatuksiksi.
    Kuljen metsissä ja rannoilla, paikoissa joissa mieleni elää. Siellä syntyvät sanat.
    Mukavaa kuulla, että pidit niistä, Silloin sanat eivät menneet hukkaan.
    Niitä hassuja rallatteluja olen joitakin kertoja kirjoitellut, mutta en tallentanut. Tulee uusia tilalle ;-)
    Odottelen täällä runojasi ....

    VastaaPoista
  3. Sinulta tuo runoilu sujuu luultavasti helposti, niin soljuvalta se kuulostaa. Tämäkin on hieno, pitää lukea monta kertaa nauttien sen sanomasta. Kiitos runosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko. Niitä vaan tulee jostain. En ole kirjoitellut ylös. Näissä vakavammissa on usein mukana omaa itseään. Voihan niitä toki kirjoittaa muistakin, mutta tapa ilmaisuun, on jokaisella omanlaisensa. Ja se niistä mielenkiintoisia tekeekin, kun kirjoittaa niin kuin itsestä tuntuu. Jokainen omalla tavallaan.

      Poista
  4. Uuna antoi vihjeen tulla tänne, eikä vihje pettänyt. Syvällistä pohdiskelua. Ensimmäinen säkeistö kertoo kaiken ja vastaan siihen: Ei pidä. Täälläkin yksi vastaan uiva kiiski :-)

    VastaaPoista
  5. Kiitos Aina. Kiva, että tulit lukemaan ja kuulla sinunkin olevan vastarannankiiski :-) Saanen laittaa tänne linkin sinunkin syvällisiin ja kauniisiin runoihisi.

    VastaaPoista
  6. Kyllä on Jaana hienoa runo. Löysin sieltä samoja tunteita mitä itse ajoittain koen.

    VastaaPoista