Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Tuunausta vanhasta verhosta,

Hei vaan.

Tuulinen ja kylmä ilma. Flunssa painaa päälle. Ulkona olen ollut vain sen verran, kun koirien ulkoilu on vaatinut.

Pieni herkkuhetki oli paikallaan. Tummaa pakuriteetä ja gluteeniton suklaamuffinssi rahkakerman ja mansikan kera, maistui hyvältä :-)


Maalasin tuoliin toisen kerroksen pohjamaalia. Seuraavaksi onkin jo pintamaalin vuoro.
Kotona on valkeaa ja harmaata maalia. Haaveena oli kyllä ensin musta tuoli. Tuolia on kaksi, joten toisen voisi maalata valkeaksi. Selkänojan värin voisi vaihtaa. Mustaan valkea ja valkeaan musta.
Istuinosan kankaan pitäisi olla mustavalkea. 

No, sitä ehtii miettiä, kun toinen on vielä kokonaan aloittamatta. Siinä on isompi homma, sillä istuinosan vaneri on halki. Täytyy kuviosahalla leikata uusi pohja mallin mukaan. 
Teen toisen ensin kokonaan valmiiksi ja katson tuleeko mieleinen.

On niin veltto olo flunssan vuoksi, että ei oikein jaksa mitään. Mieli kyllä tekisi puuhastella jotain,

Kysyin kaupungilta keskiviikon vedenlaadusta ja laitoin samat kuvat, mitkä ovat blogissani.
Saan vastauksen alkuviikosta, kun asia selviää. 

Pinterest`ssa oli kuvia ihanista laukuista, jotka oli ommeltu vanhoista farkuista. Ohjeita ei ollut, mutta voisi tehdä ihan omanlaisen, omilla ideoilla. Olivat niin kauniita, että sellaisia voisi tehdä, vaikka lahjaksi. Kauppakassejakin pitäisi ommella, niin ei tarvitsisi enää muovikasseja. 

Aamulla tuumin, että voisin tehdä myös pyykkipusseja. Sellaisessa merimiessäkin kaltaisessa pussissa, olisi pyykit hauskempi kuljettaa pesuun. Pyykit voisi valmiiksi kerätä pussiin sitä mukaa, kun ovat pesuun menossa. Kesämökillä tulee paljon lakanapyykkiä ja pyyhkeitä, kun käy porukkaa. Pussin voisi pesaista pyykin seassa.

Kyllä ideoita olisi, kun vain menisi flussa ohi ja jaksaisi puuhastella.

-----------------------

Jätin tekstin odottamaan ja ryhdyin tuumasta toimeen. Päätin tehdä pyykkipussin.
Ostin kirpparilta eilen 1eurolla kaksi puuvillaista verhokappaa. Toisesta syntyisi pyykkipussi melkein itsestään.

Leikkasin pyöreän pohjan. Ja sivukappaleen yhdestä kappaleesta.

Yläpäärmeen jätin kankaaseen ja kapean alapäärmeen leikkasin pois. Ompelin kankaan ympyräksi ja huolittelin sauman, Ompelin vielä päälletikkauksen saumaan.


Seuraavaksi ompelin pohjan kiinni.Huolittelin ja tikkasin päältä. Taakse ompelin palasesta yläpäärmettä, kaksiosaisen kanto-  ja ripustusrivan. Pussin yläpäärmeeseen laitoin rengasniitit ja siihen pujotin helmapäärmeestä leikatun kapean ommellun nauhan.






 Takaosaan kiinnitetty leveä kaksiosainen kanto- ja ripustushihna.





Tässä valmiina.


Siinä se... valmis. Nopea ja helppo.

Rengasniittejä voisi laittaa tiheämpään, varsinkin, kun kangas on jäykkää.

Toinen verho jäi käyttämättä. Teen siitä toisen pyykkipussin, tai kauppakassin.

Leppoisaa perjantai-iltaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti