Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Tuunaa vanha sänky penkiksi

Laitoin Tilley-valaisin postaukseen kuvan tästä tekeleestä.
Teimme sängystä penkin mökin kuistille. 

Penkin takaosa on toinen pääty. Matalampi pääty on edessä. Sivut on sahattu sängyn sivulaudoista. Rungon maalasin kolmeen kertaan. Istuinlaudat ovat kuvassa jo paikoillaan. Huomasin niiden maalauksen vaikeaksi,joten ei kun irti ja maalattavaksi. Ruuvilla kiinnittämien on hyödyllistä jo senkin vuoksi, että purkaminen on helppoa.


Istuimen laudat sahattiin sängyn sälepohjan laudoista. Laudat maalattiin siis ennen lopullista kiinnitystä. Samoin penkin runko. Kaikki osat on kiinnitetty ruuveilla.


Istuinosan tyynyt tein mökin entisen omistajan vanhan sohvan tyynyistä, jotka säästin sohvan hävittämisen yhteydessä. Poistin kahden tyynyn päälliset. Kavensin tyynyjä penkkiin sopivaksi.

 Löysin kangasvarastostani lakanakangasta, joka oli jäänyt käyttämättä. Ompelin siitä istuintyynyjen sisäpäälliset. Päällisten vaalea kangas oli myös odottanut käyttöä varastossani.

 Laitoin päällisiin vetoketjut. Vetoketjut sain puretuista sohvatyynyjen päällisistä. Olivat hyväkuntoiset metallivetoketjut. Vaaleat päälliset nuhraantuvat nopeasti, joten pesemään joutuu usein.




Hups, huomasin valmiin penkin kuvan uupuvan :-)
Tällainen siitä tuli.


Näin tuli käytettyä vanha sänky ja kaksi vanhan sohvan tyynyä. Kaksi tyynyä olen aiemmin käyttänyt koiran patjaan, loput menee myös koirien patjoiksi. Niitä kun pitää olla kotona ja mökillä :-)

Loppuun vielä kuva suorakaiteen muotoisesta korista. Se oli kokeilu, kun ei ollut ohjetta. Joten ei ihan priimaa, mutta tukeva ja toimii tarkoituksessaan. 


Levollista sunnuntai-iltaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti