Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Syksyinen mökkireissu

Täällä taas :-)

Tulimme hetki sitten mökiltä kotiin. En kyllä olisi millään halunnut lähteä, mutta asoiden hoidon vuoksi oli tultava.

Sieniä löysin vähän. Pienen rasian suppilovahveroita ja kanttarelleja.
Säästin ne nyt kotiin. Mieli tekee sienipiirakkaa.


Supikoiraa en vieläkään tavannut, vaikka niin toivoin :-(
Joutsenia liikkui paljon. Talitiaisia oli piha-alueella pieninä parvina. Lokkeja en enää nähnyt. Mies näki palokärjen, joka asuu saaressa. Se vierailee usein mökkipihassa. Viime vuonna se kävi myös tiheään mökkipihassa. 

Metsään oli pakko päästä heti. Tavarat ja ruoat kiireellä mökkiin ja eikun menoksi. Mies jäi lämmittämään mökkiä. Metsässä vierähti pari tuntinen hyvin nopeasti. Olin ulkona suurimman osan illasta ja iltahämärään ihailin syksyn värejä. 

Saunan jälkeen seisoin pitkään pihalla tähtiä ihastellen. Niska "ilmoitti", että nyt riittää.


Aamulla seitsämältä ulos ihailemaan auringonnousua.


Sieltä se nousee idästä. Ja hetken päästä paistoi jo ikkunasta silmiin aamukahvilla istuessani. 
Sama paikka edellisenä iltana juuri ennen pimeää sinisävyisenä



Huomena oli tarkoitus mennä taas. Lupailee kovia tuulia, joten saas nähdä mennäänkö. Säätiedotuksen mukaan tänään piti olla länsituuli, vaan eipä ollutkaan. Luodetuuli puhalsi navakasti.
Yöksi tyyntyy. Jokohan tulee pakkasyö?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti