Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Rakkaudesta Martti -mopsiin

Nyt kerron teille koiristamme.

Martin Te jo tunnettekin blogi-kuvasta. Martti -mopsi on itseasiassa tyttö, vaikka nimi onkin poikamainen.

"Eikä nimi tyttöä pahenna, ellei tyttö nimeä". Martti on hyvin kunniakkaasti kantanut nimeään, joka sille annettiin yksissä tuumin. Martista voi siis sanoa, että se ON ihan Martin näköinen. Kaikki muistanevat mainoksen, jossa nuori nainen ei ollut miehen mielestä ollenkaan Irmelin näköinen.


Martin lapsuus oli juoksemista, riehumista, leikkimistä toisten koirien kanssa. Se oli oikea Duracell.
Aikansa riehuttuaan, se heittäytyi vauhdista lattialle mahalleen läähättäen ja nukahti siihen.

Hetken päästä se pomppasi pystyyn ja  "juttu jatkui". Tämä hillitön luonteen laatu on saanut meidät rakastumaan siihen, aina vain enemmän ja enemmän, yhdessä vietetyn 11 vuoden ajan.

Ensimmäinen ja toinenkin kesä mökillä, meni sitä vedestä, tai kivenkolosta nostellen. Pelastaen sitä mistä milloinkin. Tekevälle sattuu.

Lokkien kirkuvat äänet rannassa ärsyttivät Marttia. Tietysti Martin piti mennä se kertomaan lähempää. Kivikossa keikkuen, kivellä haukulla uhoten, se ilmoitti lokeille, ettei tällainen peli vetele

Lokit eivät tietenkään olleet samaa mieltä. Martti on hyvin pieni mopsi, joten se oli lokkien mielestä mitätön. Ja suulasta meuhkaamista lukuun ottamatta, Martti ei kykene sen suurempiin negatiivisiin kannanottoihin. Teoista puhumattakaan.

Lokkilaivue järjestäytyi hetkessä hyökkäyskuntoon ja pommitus alkoi. Sitä ei Martti pienessä päässään ollut osannut edes odottaa. Sen ego on suuri ja siitä johtuen, se luulee aina olevansa voittamaton.

Martin ei auttanut kuin painautua matalaksi kiveä vasten. Laivue lensi siivet viuhkuen edestakaisin sen yli. Lentokorkeus madaltui joka kierroksella. Alkoi näyttää siltä, että ne pian kävisivät käsiksi kivellä lituskaisena makavaan Marttiin. Niin hiljeni suuri ja mahtava Martti.

Mies sääli Marttia ja kipaisi hakemaan sen. Mopsin ilme oli melkoisen helpottunut ja taisipa antaa monta kiitos -lipaisua isännälle pelastuksesta.

Mielestäni se ansaitsi pienen näpäyksen suulaudestaan, mutta hyvä, että mies pelasti sen liian kovalta käsittelyltä.

Martti saattoi juosta laiturilta suoraan veteen epähuomiossa. Sen huomio kiinnittyi vauhdissa lokkiin tai perheen jäseniin ja laituri " loppui" kesken juoksun.

Joskus se yritti yllättäen hypätä veneeseen lyhyillä jaloillaan. Plumps ja taas sitä ongittiin järvestä.
Kerran Martti yllättäen hyppäsi, laiturilta vauhtia ponnistaen laituripenkille. Siitä selkänojalle ja viuh...se katosi.

Sydän kurkussa pojan kanssa kiirehdimme alla olevaan kivikkoon, peläten hypyn olleen se viimeinen.

Nostaessani Marttia kiven kolosta, oli se märkä ja nolon näköinen. Käärin sen pojan antamaan pyyhkeeseen ja kannoin paijattavaksi muiden luo.

Martin ilme oli kutakuinkin sellainen, että epäilin sen toistavan tempauksen. Ei onneksi kuitenkaan.

Martti on aivan omanlaisensa. Niin persoonallinen koira, etten pitkän elämäni aikana ole vastaavaa nähnyt. En puhu nyt älystä, vaan siitä energiasta, kekseliäisyydestä ja "suuresta sydämestä", joka rakastaa kaikkia (paitsi lokkia ja nokkivia neitokakaduja). Neitokakadusta kerron sitten joskus...

Martti onnistuu tunkemaan itsensä lähes joka paikkaan. Kuvasin pääsiäisnoitaa ja eikös Marttikin halunnut välttämättä samaan kuvaan.


Pidän erikoisesti näistä illan sinisen hetken kuvista. En väsy koskaan ihastelemaan sinistä hetkeä.

Martti ei pidä pakkasesta ja varpaiden palelusta. Sen ilmeen voisi pukea laulunsanoihin seuraavasti:
Pelasta minut, jos se sopii sinun pirtaan, pelasta, pelasta....;-)


Muhoksen Mimmistä ja Varja Venäläisestä kerron myöhemmin....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti