Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Teemakuun kollaasit -haaste 27. huhtikuu 2-5/6

Teemakuun kollaasit 27.


Kokeile jotain uutta.
Voi olla välineet, tekniikka, tyylisuunta...ym



Tuli melkoisen kiirus.
Olen yrittänyt aina välillä askarrella jotain haasteeseen.
Luulin jo, etten ehdi laittaa mitään.


Ruusupupun terveiset  2-3/6


Pupun askartelin aiemmin eräänä aamuna,
 viiden aikaan munakennoista.
Munakenno oli pöydällä ja herätti uteliaisuuteni.
Pupu syntyi hetken ideasta.
Maalasin sen akryylimaalilla. Kenno oli harmahtava.
Nyt piirsin sille vielä kasvot.

Ruusuja tein viime viikolla.
Munakennoista nekin.




Ruusut maalasin akryyleillä ja tehosteeksi terälehtiin
vaaleanpunaista inka gold -väriä.

En ole näitä ennen, askarrellut munakennoista mitään.
Nyt tuli sekin kokeiltua. 

Nämä pienet linnut tein viikko, pari sitten.
Karttakirjan sivuista suikaloin materiaalia paperileikkurilla.

En ole ehtinyt edes maalata niitä,
joten tulevat nyt esille keskeneräisinä.
Tärkeämpää on tekniikka.

Paperilinnut 4/6


Tätä tekniikkaa kokeilin lisääkin,vaan en ehtinyt kasaamaan,
joten jäävät nyt pois.

Norsun tein viikonlopulla.
Tulin torstai-iltana Jyväskylästä ja lauantaina aloitin tämän.

Norsu 5/6


Norsu on tehty pahvista. Maalattu akryyleillä.
Paksuus noin 2,5 cm (pysyy pystyssä).
Korkeus noin 14,5 ja leveys 15,5cm.

Tämäkin hiukan kesken (korvan maalaus)

Näin vastaavan kuvan Pinterestissa.
Se oli ehkä tehty puusta, maalattu valkeaksi.

Varma en ole, koska näin vain ohimennen pienen kuvan.
En ollut kirjautunut sinne, joten en nähnyt enempää.

Malli jäi kuitenkin mieleen ja piirsin muistikuvan perusteella tämän.
Ei varmaankaan ihan sen näköinen,,mutta tämä on oman näköiseni.
Pinterestissä ei norsulla ollut korvaa eikä muistaakseni silmääkään.
Minkä kokoinen se oli, ei hajuakaan.


Halusin omastani vanhan metallin näköisen.
No näkeehän sen ettei se metallista ole,
mutta yritin kuitenkin :-))

Leikkaa liimaa kerroksittain pahvista eläin, sekin uusi kokemus.

Vielä yksi ja kollaasi. Tosin ekassa oli liskonmunia ja pesä, sekä lintu.
Nekin olisin voinut laittaa 2-3 työksi :-))
Ehkä ehdin vielä lisää....toivottavasti :-)


Täällä lisää uusia ideoita:





14 kommenttia:

  1. Suloinen pupu ruusuineen..ihanat paperilinnut ja norsu. Askartelu on antoisaa puuhaa, siinä kun saa tuntea luomisen iloa:)

    VastaaPoista
  2. Kauniit hehkuvat ruusut olet saanut munakennosta. Olet taikurikäsi, kyllä sen huomaa kaikesta muustakin. Linnut ovat mainioita ja norsusta tykkään oikein erityisesti. Siinä on hieno malli ja juuri sinun muotoilemasi. Väri on aivan paras tällaiselle norsulle. Tätä on nautinto ihailla valitsemassasi paikassa.

    VastaaPoista
  3. Taikurikäsi olet, kuten Uuna sanoi! Munakennopuupu ja varsinkin ruusut ovat ihania. Linnuissa on tarvittu sorminäppäryyttä, norsua voisi luullla metallista tehdyksi. Upeita ovat!

    VastaaPoista
  4. No vau mitä kaikkea voi munakennosta tehdäkään! Niin söpö pupu ja ruusut tosi kauniit, eipä uskoisi että nekin munakennosta. Tuollaisia lintujakin voisi käyttää monessa työssä (raks raks raksuttaa). Ja norsu sitten, hieno, juuri sopivan värinkin valitsit. Tässä on taas monta ideaa tulevaisuutta silmällä pitäen, kunhan vain intoa ja aikaa riittäisi.

    VastaaPoista
  5. Voi, että, kun ihanat työt olet tehnyt!
    Munakenno ruusut ihan mahtavan kauniit ja se norsu, vautsi vau,miten hieno ja ne linnut myöskin!

    VastaaPoista
  6. Aikamoiset taikurin sormet sinulla.Ihanai töitä kaikki ja luovuus kukkii jopa munakenno kukissa.Ihanaa.

    VastaaPoista
  7. Munakennoista saa näköjään vaikka ja mitä, kun osaa.
    Kivoja töitä, varsinkin tykkään norsusta.

    VastaaPoista
  8. Sinulla luovuus kukoistaa ja näppärät sormet olleet töissä ja ahkerat kun näin monta erilaista olet taiteillut. Munakennoistakin näköjään saa kukkia, kaikki on hienoja töitä.

    VastaaPoista
  9. Munakennot! Vau, miten noita ruusuja syntyy! Ihmeellistä.
    Tuo norsu on kyllä symppis.
    Ihailtavaa näppäryyttä ja kekseliäisyyttä jälleen sinulta!

    VastaaPoista
  10. Oiiii, mielettömän ihania juttuja olet askarrellut, tykkään ☺
    Kivaa keskiviikkoa Sinulle ♥♥

    VastaaPoista
  11. Sinulla on kyky nähdä, niin kuin tuossa munakennossakin ilmenee, että miten siitä kaikkea saakin tehtyä.
    Upeita ruusuja.

    Kyllä tuo norsu näyttää metalliselta, jollet olisi kertonut niin täydestä menisi.

    VastaaPoista
  12. No en saisi kyllä munakennoista ruusuja! Kivat ideat ja tuo norsu vasta upea on!!

    VastaaPoista
  13. Voi sinun kekseliäisyyttäsi! Aivan upeita juttuja. Norsua luulin massatyöksi, on niin jämäkän näköinen. Hienoja kokeiluja ovat kaikki!

    VastaaPoista