Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Koteloita atc -korteille kierrätyspakkauksista

Nämä kotelot tein eilen.
Otin pakastepizalaatikosta joskus pahvia talteen.


Pakkauksen toisessa puolessa oli taittoviivoja muutama jo valmiina.
Piirsin ääriviivat niin että sain hyödynnettyä valmiit taitot kotelossa.


Muut taitokset tein viivottimen avulla. 
Pidin viivotinta viivan päällä ja taitoin sitä vasten.

Alempi taitos reunuksen kohtaan ja toinen sentin ylöspäin.



Valmiit sivutaitokset näkyvät tässä kuvassa.
Tällä levydellä koteloon sopii noin 3 korttia, 
elleivät ole hyvin paksuja.


Tässä kaikki taitokset tehtynä.



Suklaalevyjen pahviset kotelot ovat mainioita rasioiden tekoon.
Niissä on valmiina jo taitokset.  
Keskeltä vai pala pois. Ja muotoilee toisen pään liimausta varten.

Pirkka-tuotteen luomu tummasuklaassa on mm. hyvä pakkaus.
Siitä saa yhden kotelon. Lidl myy myös suklaata pahvipakkauksissa.
Tummasuklaalevyjen pakkauksesta saa kaksi rasiaa. 
Toinen suurempi, toinen pienempi.

Koteloita voi tehdä myös askartelupahvista, tai piirustuspaperista.
Kotelon päällystäminen ja vuori lisäävät vahvuutta. 
Minusta helpoiin tapa on, liimata pohja suorakaiteen malliselle paperille 
ja kuivuttua leikata liiat pois.

Koteloon voi liimata, joko servettiä,
 tai kaunista askartelupaperia päälle ja sisäpuolelle. 
Tai vaikka kangasta.
Kotelon voi myös maalata ennen liimaamista.

Nyt vain liimaan sivut kiinni ja koristelen nämä kaksi. 
Sulkemiseen teen joko isot napit, tai käytän valmiita isoja nappeja.




Näistä tuli niin vahvoja, etteivät postissa litisty ;-))

Tällä tekniikalla saa eri kokoisia. 
Leikkaa isomman pohjan ja tekee leveämmät taitokset.

17 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Taas tuli hienot kotelot, täytyykin kokeilla.
    Minullakin on tuossa servettejä odottamassa, niitä hyödyntämällä saa uusia kortteja. Servetit eivät paljoakaan näy, mutta ovat antamassa inspiraatiota ja ideaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä lisäys, että laitoin viestin tuonne korttisarjan loppuun ;-)

      Poista
    2. Tämä on helppo toteuttaa, oivalsin suklaalevyn kotelosta. Seuraavan muotoilenkin sitten vielä ihan eri tavalla. Teen servettikortti -sarjalle niihin sopivan kotelon :-)

      Poista
  2. Oi miten ahkera olet.Ihania koteloita.Ihan sormia syyhyää kun tekee mieli kokeilla.Kiitos vnkistä ja hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki, tämä on näppärä tehdä korttimäärän mukaiseksi. Hyvää viikonloppua :-)

      Poista
  3. Tuleekin hienoja koteloita, kiitos vinkistä!! Laitan talteen jos vaikka joskus ois aikaa...mukavaa viikonloppua!! :)

    VastaaPoista
  4. Oletpa tehnyt hienoja koteloita ja ihan kierrätyspahvista. Nerokas kun olet niin hyvin olet onnistunut, kauniit on kotelot valmiina, eikä varmaan litisty. Kiitos tosi paljon ohjeesta ja mitoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko, käytän paljon kierrätysmateriaaleja.
      Herkkusuuna ostin suklaata joka on pakattu pahvikoteloon. Siitä tuli idea tähänkin :-)

      Poista
  5. Kivoja koteloita, näppärillä sormilla se onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Millin, olenkin viime päivinä uitellut sormiani liimassa ennätys paljon. Äske revin erikeeperiä käsistä levyinä, kun tein työtä teemakuun kollaasit -haasteeseen :-DD

      Mietin jo, että jos kylpisin liima-vesi-seoksessa, olisin pian kiinteä kuin korttikotelo :-DD

      Poista
  6. Wauuu, näppärä idea ja tulipas komiat kotelot ☺
    Mukavaa viikonloppua Sinulle Maahinen ♥

    VastaaPoista
  7. Todella hauskoja ja kierrätystä parhaimmillaan. Pitääkin askarrella noita kunhan olen vapaalla.
    Ihanaa viikonloppua teille ihanille.

    VastaaPoista
  8. Olet sinä vaan niin taitava tekemään näitä atc-kortteja ja koteloita niille!
    Mielikvituksella ei näy olevan rajoja...miten oikein keksitkin kaikki?
    Ja ehdit??

    VastaaPoista
  9. Ei ideat eikä toteutus keinot lopu Sinulta.
    Kauniit kotelot syntyi.

    Hyvää viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaikille ihanista kommenteistanne. Toivottavasti ohje kiinnosti ja innostutte kokeilemaan ;-))

    VastaaPoista
  11. Upeita rasioita. Toivotan sinulle lämpöistä & ihanaa pääsiäistä Maahinen ❤︎

    VastaaPoista