Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

tiistai 16. helmikuuta 2016

Wanted -hiilipiirustus

Hei vaan

Postasin päivällä jo akryylivärimaalauksen Tavistaiteen puolelle ja nyt laitan tänne uusien hiilikynieni kokeilun. Työ on kokeilumielessä tehty.

Minulla on ollut vain mustia hiilikyniä ja mustia ja ruskeita hiiliä.
Nyt tilasin Derwent´n 12 hiilikynäsarjan ja sitä piti tietty kokeilla heti.

Tilasin myös uusia akryylimaaleja ja Matte gel mediumia.
Niihin sain vinkkejä ja ohjeen gel mediumin monipuoliseen käyttöön iki-ihanalta SusuPetal`lta.
Hän ystävällisesti neuvoi minua sen käyttömahdollisuuksista ja halusinkin kiittää tässä Susua hyvistä neuvoista :-)
Olen piirtänyt ja maalaillut hyvin "perussetillä", joten uudet ideat ja ohjeet ovat aina tervetulleita.

Seuraavaksi teen sekatekniikalla työn.
Ostin myös Lidl`sta akryylipastoja, pensseleitä, ja maalauspohja -lehtiön sekä maalauspohjia.

Nyt ei tarvita muuta kuin aikaa ja sitä on rajallisesti. Päivät tuntuvat lyhenevän koko ajan, joten ehtii aina vaan vähemmän :-DD Onneksi valo lisääntyy, niin voi tehdä myöhempään illasta.


WANTED


 

Mukavaa pakkasviikkoa kaikille, meillä kun lunta ja pakkasta. 
Susikin värjöttelee viluisena paksussa turkissaan, vesikelin jälkeen ;-)


22 kommenttia:

  1. Upea susi! Sulta nämäkin onnistuvat tosi näppärästi. Kun kerkiit laitatko minullekin ne ohjeet jotka Susulta sait vaikka meiliin ?..ja laitoin sulle meiliä, tulikohan perille?

    Meilläkin pari pakkasastetta,ja lunta luvattiin,huoks mä jo luopuisin villasukista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, hiilillä on tosi kivaa piirtää. Laitoin postia ja aamulla laitan vielä lisää, nyt en enempää ehtinyt.
      Niinkö teillekin tuli talvi takaisin. Oih ne kauniit kukkaset kylmää .-(

      Poista
  2. Hienosti piirretty, kaunis turkki ja koko olemus susimainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Millin, hiilikynät on ihania piirustusvälineitä, tykkään melkein yhtä paljon kuin lyijykynistä :-)

      Poista
  3. Kuin valokuva, niin tarkastipiirretty tosi hieno susi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selma. nuo hiilikynät on pian teroitettu loppuun :-) Ovat niin ihanat piirtää...

      Poista
  4. Kaunis susi.Ilmettä silmissä ja olemuksessa.Pitäisi uusia varastoja.Nyt jotenkin on ollut ettei synny juuri muutakuin kaapien siivous.Tänään pidän "vapaapäivän."

    VastaaPoista
  5. Kiitos RaijaAnnikki, kaappien siivous on myös tärkeää. Välillä kun huilaa, tulee taas uusi into tehdä taidetta :-)
    Minäkin postailen vähemmän, kun niin paljon nyt muuta.
    Piirtämistä on vain pakko välillä saada tehdä, se ei jätä rauhaan.
    On saatava paperille kaikki se mikä tunkee päähän...kuulostaa jo maaniselta, eikä maahiselta :-DD

    VastaaPoista
  6. Ihan pikaisesti, hoitokoira tulee kohta..

    Upea susi, rakkaudella ja taidolla tehty.

    Ne Lidlin maalauspohjalehtiöt ovat ihania, ostin niitä myös varastoon tällä kertaa. Viimeksi tuli hankittua liian vähän, mutta nyt on canvas-arkkeja riittävästi.
    Ainakin vähän aikaa :D

    Vastaan meiliisi myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu, rakkaudella tehty. Ja rakkaudella hiilikyniin myös.

      Joo, minua harmitti kun ostin vain yhden lehtiön. Kiireessä en ehtinyt lukea kunnolla takaa, että ovat canvas-arkkeja. Hintakin huikean halpa.
      No ensi kerralla olen viisaampi :-)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Tuulento, hiilikynillä on miellyttävää piirtää.

      Poista
  8. Uskomattonan upea ja voimakas susi. Ihanasti olet osannut vangita suden ilmeen. Kiinnostaisi tuollaiset hiilikynät. Ikinä en ole kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli, jospa hommaat hiilikynät ja kokeilet. Minä ainakin tykkään niillä piirtämisestä. Ja kyninä ne eivät sotke sormia (ainakaan niin paljon kuin hiili).
      Sinulla on taitoa piirtämiseen ja maalaamiseen, joten rohkeasti vain kokeilemaan.
      Kohta voimme sitten pitää yhteisen näyttelyn täällä :-DD

      Poista
  9. Kiltin näköinen susi, joka näyttää tuumaavan: "lähdenkin tästä kohta metsän siimekseen ☺☺
    Kiitos Maahinen aina niin kivoista kommenteistasi blogiini ♫
    Mukavaa tätä päivää Sinulle ♥

    VastaaPoista
  10. Kiitos MaTe, sinäkin kommenetoit aina niin kauniisti blogiini :-)
    Kiltti susi aina on,se toimii vain pedon vaistojensa mukaan. Me ihmiset sen sijaan emme, vaan meille on annettu lahja ajatella. Ja silti emme käytä sitä ;-D

    Luin juuri paikallislehdestä, että kuluvana talvena Pohjois-Karjalassa on lopetettu kannanhoidollisista syistä 10 sutta ja poliisin määräyksestä 9.

    Melkein sama määrä!!!Eihän kannanhoidollista lopetusta olisi "tarvinnut" kuin yksi. Näin saatiin tuplattua määrä. Uskomatonta.

    Valitusta kannanhoidollisesta määrästä ei muka "ehditty" käsitellä ennen jahtiaikaa, joten lupa annettiin 10 suden lopetukselle.

    Tästä jokainen voi tehdä omat johtopäätöksenä.
    Hölmö hölmöä taluttaa tässä maassa :-DD

    Ihmettelen suuresti, ettei ahnaasti köyhänkin soppaan lusikkansa työntävä Eu:n "herrakööri", puutu tällaiseen villieläinten teurastukseen

    VastaaPoista
  11. Onpa hieno taidonnäyte uusilla vehkeillä. Sinulla olisi lahjoja antaa vaikka naapurillekin. Susi on vihattu, mutta kuuluu yhtälailla luontoon kuin kuka tahansa elukka tai hm... me :-)

    VastaaPoista
  12. Onpa hieno taidonnäyte uusilla vehkeillä. Sinulla olisi lahjoja antaa vaikka naapurillekin. Susi on vihattu, mutta kuuluu yhtälailla luontoon kuin kuka tahansa elukka tai hm... me :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, "eikä me olla apinoita..." :-)
      Taidoista en tiedä, mutta intoa on.
      kiitos kommentista Aina

      Poista
  13. Minunkin pitäisi täydentää välinevarastoani, paperikin on ihan loppu, vain tapettia ja pakkauspaperia on. Hiilikin parinsentin pätkä. Mutta ei se auta, vaikka mitä hankkisin, en tuollaista henkeä sudelle saisi. Olet sinä aikamoinen. Suden nahassa taidat olla itsekin.

    Hieno nimi signeerauksena! Miksi et silloin, kun ehdotin Maahista, sanonut, että sinulla on toinen oikea nimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna. nuo hiilikynät on ihanat. Nyt iso noin 70x50 arkki odottaa sopivaa hetkeä ja hiilikyniäni.
      Joo karvaa tuppaa nousemaan, ehkä keväällä jo ulvon kuutamolla :-D
      Eilen en voinut vastustaa kiusausta ostaa Inktense -värit. Ooh, missähän välissä niitä koittaisi. Karikatyyri -piirroksiin ajattelin niitä kokeilla.
      Tarvikkeita olen hankkinut nyt paljon. Tänään valmistui yksi mixedmedia.

      Saassa on lapsuuden nimeni, ehkäpä alankin nyt lisätä sen aina töihini.
      Sinä ja Aina saatte kyllä aikaan paljon, paljon taidokkaampaa :-)

      Poista