Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Taidevaihto Enkulin taidetta

Sain tänään kaupassa ollessani yllätyspuhelun. Enkuli sieltä soitteli.
Täällä posti kulkee vaikka lakko olisikin päällä :-)
Hän jätti postilaatikkooni Taidevaihdon työt.

Oltiin miehen kanssa kaupassa ja ostosten välissä vietiin pojan pojalle luvattu joulukalenteri.
Emme ehtineet kotiin kyllin pian, että posti olisi tullut ovelle saakka :-)

Enkuli oli ehtinyt jo käydä hetkeä aikaisemmin. Kävin kurkkaamassa postilaatikon ja siellä ne ihanuudet olivat.
Meillä oli atc-vaihtokin vielä kesken, minun kiireideni vuoksi.

Kassit jäi lattialle odottamaan purkamista. Istuimme miehen kanssa ihastelemaan postia.

Ihmettelyä

Ihastuttava ja kaunis työ nuoresta pellepojasta ruusuineen.
Herkkä ja mielikuvituksellinen.
Kuumavaha ja akryyli yhdistelmä.
Olen hyvin iloinen saadessani tämän itselleni.


Tässä pellepoika ihmettelee maailman menoa. 
Hän löysi ruusun ja istahti sitä ihmettelemään.
Ruusun ihana tuoksu nostatti aivan punan poskille. 
(teksti lainattu Enkulin blogista)

Ja minä ihmettelin miksi skannaus vääristi tämän ihanuuden värejä.
Työssä on kaunista vaaleaa punaista monessa kohtaa,
mutta skannaus hukkasi sen.
En saanut sitä palautettua.
Enkulin blogissa voitte käydä ihastelemassa tätä komeaa nuorukaista.

Maahisen kolo


Ja takana  suloinen runo.

Maahinen asuu kolossaan
ja siellä omassa olossaan hän
tuottaa toisille hyvää mieltä
ja ilon pisaroita

Kyyneleet tuli pakostakin silmiin tätä ihastellessa 
ja runoa lukiessa.
Tämä on Enkulin tekemä ekstra ja aivan ihana sellainen.
Mitkä huikeat värit. Kuumavahan ja akryylivärin yhdistelmä.

Tuolla minä viihdyn, ja näköjään istunkin jo valmiiksi siellä.
Oikean kuumavaha kaaren takana puolivälin seudussa,
 sinisessä hämärässä.
Ja kuinka tyytyväiseltä siellä näytänkään.
Miten voisin olla olematta tyytyväinen.
Mikä huikea piilopaikka ja ihana tähtitaivas ihailtavana.
Tulkaa tekin tänne katselemaan :-)


Ja loppuun vielä nämä atc-kortti ihanuudet.

Vasemmalta alkaen, Portti, Meren poukama,Metsänhenki,
Shamaani ja Naamio.

Näistä ihanuuksista en halua valita edes suosikkia.
Nämä kaikki ovat valtavan kauniita ja taiten tehtyjä.

Yritin skannata ei tullut mitään. 
Kuvaamallakaan ei näin pimeässä saanut oikein minkäänlaisia.
Nämä kuvaan paremmin päivänvalossa kameralla 
ja laitan uudelleen tänne.

Enkuli on mestari tekemään näitä kortteja.
Ovat täydellisen kauniita. Kaikissa korteissa on oma sanomansa.
Enkulin blogista nämäkin löytyy kauniisti kuvattuina.


Ah, mitä ihanuuksia sainkaan taas.

Sydämellinen kiitos Enkuli
ja isot halit.
Näissä riittää katseltavaa:-)

Nyt minulla on jo kahden taidevaihdon työt ja itse en ole
saanut postiin vielä yhtäkään.
Aikaa vähän ja yritän saada ekstroja tehtyä.
Arvatkaa vaan montako olen hylännyt, hih
No kyllä ne vielä valmistuu ja saan postiin.

Jahka tuo posti nyt sitten kulkee.


16 kommenttia:

  1. Onpa kiva, että tykkäsit. Naurattaa tuo Maahisen runo, ei riimit täsmää sitten millään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tykkäsin. Suloinen pellepoika oli jo niin haluttu. Tyttöä miettii ihan selvästi,,kun posketkin punottaa.

      Hyvä on minun tuolla kolossa oleskella, kun tähtitaivas on pään yläpuolella. Taidankin käydä pitkäkseni ja ihailla tähtiä :-)
      Sanoin ukkelille, että pitäisikö postilaatikkoon kirjoittaa se maahinen, niin tulisi kaikki posti perille. Tiedä minne kannonkoloon on maahisen postit kannettu :-D
      Älä naura sitä runoa, minusta se on ihku just tuollaisena :-)
      Kortit pitää postata uudelleen. Otan kameralla niistä kuvat. On ne vaan niin kauniita.

      Poista
  2. Mahtavia nämä teidän taidevaihdot, hyvin on lähtenyt homma pyörimään, hyvä te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sini, olen saanut jo Uunalta Enkulin lisäksi taidetta, joten nyt pitää saada omat pian lähtemään. Neljä vaihtoa on työn alla. Etkö sinä ehdi tai jaksa tulla mukaan?

      Poista
  3. Upeuksia sait! On se hienoa että on oma yksityinen posti joka kulkee, minäkin tahdon sellaisen:)..ja varsinkin kun saa tälläistä postia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tämä posti oli nopea. Ja ensi viikolla kulkee toiseen suuntaan .-)
      Luoksesi on niin pitkä matka, että ehtii meri jäätyä ja hevonen ei niin kauas jaksa. Muuttolinnut on menneet joten jää vain Itellan ratsu ja sekin nyt tallissa ajokiellossa :-)
      Kiitos kommentistasi :-)

      Poista
  4. Kylläpä "postipoika" toi huikeaa postia sinulle! Voi ihmettä, kun kauniita. Tuo ekstra saa kyllä unohtumaan katsomaan pitkäksi aikaa. On siinä ihmeellistä pintaa ja kaunista salaperäistä maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna. Kauniita ovat ja ekstra on hieno kuumavaha/akryylivärityö. Kauniisti on Enkuli sen tehnyt.
      Hienoja yksityiskohtia. Ja pidän sen väreistä myös.

      Vaatii harjoittelua varmaankin tuo kuumavahatekniikka. Esther tekee myös kauniita kuumavahatöitä.
      Ja muistanko oikein että sinäkin teit jonkun kerran?

      Itse en ole koskaan kokeillut. Joskus muutaman atc-kortin kokeilin vahaliitua sulattamalla, mutta mehiläisvahaa en koskaan ole käyttänyt.
      Joten jätän sen kokeneemmille :-) Tyydyn sujuvasti ihastelemaan.

      Poista
  5. Upeita maalauksia ja töitä saitkin ja aivan kotiovelle asti. Ihaillen katselen täälläkin, taitavia ovat Enkulin työt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Millin, meillä tuo postinkanto pelittää :-)
      Taitavia ovat ja kauniita :-)

      Poista
  6. Ei tämmöisiä töitä voi muuta, kuin sanattomana ihailla. Sinulla iso ilo saada niitä itsellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta. Näistä taidevaihdoista on todella iso ilo.
      Kiitos kommentistasi ja mukavaa viikonloppua :-)

      Poista
  7. Todella upeaa tekstiä ja kauniita maalauksia olet saanut.. mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta, mukavaa loppuviikkoa sinullekin :-)

      Poista
  8. On nämä upeita juttuja, niin sinulla, kuin teillä kaikilla.

    VastaaPoista
  9. On nämä upeita juttuja, niin sinulla, kuin teillä kaikilla.

    VastaaPoista