Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

lauantai 5. syyskuuta 2015

Teemakuun taiteen haaste syyskuulle 2/6

Teemakuun taiteen 10. haaste

Syyskuun taideteema on 6 monotypia ja/ tai frottage -tekniikka

Nyt kokeilin mustalle korttipohjalle monotypiaa.

Kumpikin työ on tehty erikseen eli yhdellä painoksella, mutta ensimmäinen työ kuitenkin kahdella eri kerroksella ja toinen kolmella eri kerroksella. Pesen lasin välillä. Pidän näistä monivärisistä.

Nyt laitoin värejä hyvin varovasti ja vähän lasille. Valkea on tekstiiliväripigmenttiä. Sillä saa kivan pinnan ja pullossa ohutkärkinen suutin, josta saa hyvin vähän kerrallaan suoraan lasille. On vanhaa ja vähän kokkareista, mutta sopi juuri siksi tähän hyvin ;-) Sininen ja hopea ovat akryylivärejä.
Harmi vaan, kun skannauksen jälkeen hopeaväri näyttää harmaalta.

Pohjan Akka 2/6

Siinä Akka puhaltelee jäätäviä hönkäyksiä :-)
Hrrrr...talvi tulee.

Jäätyneet

Tässä on päällimäisenä paljon sitä valkeaa.

Ukko ja Akka


Tässä Pohjan Ukko tanssittaa Akkaansa.
Kylmä talvi tulossa ;-)
Tämä työ on tehty yhdellä kerroksella, 
reilulla värimäärällä.

Kuvan värit levisivät hiukan liikaa ja siitä tuli epäselvempi.
Käsi on emännän ympärillä tanssin pyörteissä :-)

Täällä lisää taidetta:

18 kommenttia:

  1. Kyllä on hienoa pintaa, hopeaa ja huurretta!!! Näissä mielikuvitus lentää ja eteen piirtyy vaikka mitä hauskaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstiiliväripullo on lojunut akryylivärien laatikossa ja nyt päätin kokeilla sitä tähän. No sehän oli kuin tehty luomaan kuuraa ja huurretta :-)
      Harmi kun tuo tanssipari levisi hiukan liikaa, mutta sehän näissä mielenkiintoista onkin. Lopputulos voi olla ihan muuta kuin mitä yrittää. Kiitos kommentista Uuna.

      Poista
  2. Kuin modernin taiteen näyttelystä tämä monotypia taulusarja, hauska ja mielikuvitukselle tilaa antava. Tuo tanssikuva saa ihan naurun raikaamaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selma. Musta on melko tehokas pohja. Näitä on tosi mukavaa tehdä. Siksi en laita näistä haasteeseen kuin yhden, että ei valmistu liian äkkiä.
      Haluan kokeilla vielä montaa erilaista ja myös sitä frottagea :-)

      Poista
  3. Vauh on kyllä minunkin mieleeni tuo värimaailma ja mystinen tunnelma.Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, musta, valkea, sininen ja hopea on tehokas yhdistelmä ja hrrr.....jäinen :-D

      Poista
  4. Talvi tuli näistä taidekuvista mieleen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii, talvi onkin uskomattoman lähellä :-)

      Poista
  5. Hienoa taidetta olet saanut aikaiseksi, mielenkiintoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka, mielenkiintoista näitä on tehdäkin :-)

      Poista
  6. Waude miten jännää pintaa ja upeita värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli, tämä on jo pientä siedätyshoitoa tulevalle talvelle :-D

      Poista
  7. Hienoa pintaa, kuvioista voi löytää vaikka mitä. Ja mitä ensin näkee, niin siitä on vaikea päästä eroon. Alinna on selvästi akkan sivuprofiili, aika tuima ilme hällä .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Millin, nämä muuttuu aina tekemisen aikana.
      Minäkin huomasin ensin tuon akan sivuprofiilin, tuima pottunenä ;-D

      Poista
  8. Voi ei, talvea jo manaat :D

    Upeita töitä, montoypia sopii niin hyvin abstrakteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, onneksi se ei ihan tällä viikolla vielä tule ;-D
      Pakkasyöt sen sijaan ei kaukan ole, ainakaan täällä idässä. En kyllä surisi ollenkaan, vaikka talvea ei tuliskaan.
      En ole talvi ihmisiä.
      Monotypia sopii todella hyvin abstraktiin, mielenkiintoinen tekniikka.
      Kiitos Susu kommentistasi <3

      Poista