Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Teemakuun taiteen 10. haaste, syyskuu 5-6/6

Teemakuun taiteen 10. haaste

Syyskuun taideteema on 6 monotypia ja/ tai frottage -tekniikka


Heräsin tänään 5.30. En saanut enää nukutuksi, joten hiivin alakertaan kahvin keittoon.
Nyt oli oiva tilaisuus tehdä haasteeseen jotakin.

Ensin kuitenkin ensimmäinen tekemäni frottage -tekniikka työ. Tätä en silloin kelpuuttanut haasteeseen, mutta nyt loppuu aika kesken, joten olkoon 5. työ haasteeseen.


 Lusikkapuumetsä 5/6



Paperi on liian paksua. Työssä käytetty Kielo- ja Ruusu -hopealusikoita.
Korvakoruja ja kalevala -rintaneulaa. Lyijykynää ja vihreää puuvärikynää.

Riivinrauta 6/6



Aamu-unisena mietin viimeistä työtä. 

Mielestäni meidän pitää osata nauraa itsellemme.
Mikäli sen taidon kadottaa, on asiat huonosti.
Peili kertoo aamuisin elämän rajallisuudesta.
Tuiki tuntemattoman näköinen mummeli tuijottaa minua silmiin.
Ja väittää vielä olevansa minä.
Katsokaa nyt tekin, tätä leikkuulaudan pohjakuviolle pläjähtänyttä mummelia.

Kasvot kuin pullalautasen pohjasta.
Nenä ja jalat, kuin valkosipulipuristimet (puristimen siiviläosa).
Suu kuin siivilä.
 (Tulee todella tarpeeseen, estääkseni sieltä pomppivat "sammakot")

Silmät kuin sokeripalat (kuivat ja värittömät).
Keho kuin riivinrauta (pieni raastin, jolla raastan  juustoa).
Kädet jäykät kuin haarukat.

Kaikessa komeudessani ojennan silti teille lusikkakukkaset
kiitokseksi ;-)
Esther ja Millin,
haastetoverit, blogiystävät ja lukijat,
 kiitos mukavasta haasteesta, blogivierailuista ja ihanista kommenteista
 :-D

18 kommenttia:

  1. Tuo riivinrauta saa hymyn huulille. Tuollainen kuva pitäis saada jääkaapin oveen, kun ottaa töihin lähtiessä eväät mukaan, voi polkea työmatkan hymyillen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päikkä, riivinrauta on tuttu mummeli, varsinkin aamuisin. Oikein säikähdän kun silmiin tuijottaa, eikä usko kun kiistän hänen olevan yhtä kuin minä :-D

      Poista
  2. Minusta tuo lusikkametsä on persoonallinen ja ehkä siellä on sumuakin vielä näin aikaiseen aamulla, mutta tuo kuva sinusta aamulla on yliveto, ei ollenkaan niin jäykkää kuin kerrot vaan huumorilla varustettu, sitkeä tarpeellinen!
    Kiitos kukkasista ja onnea papukaijamerkistä!! Ensi teemassa uudet kujeet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, Riivinrauta on sisukas ja tarpeellinen, mutta ei suostu poistumaan takaviistoon vasempaan.
      On tullut jäädäkseen ;-)

      Poista
  3. Mainio riivinrauta, ei ollenkaan perinteisen ärhäkän riivinraudan oloinen. ;-)
    Nauru rentouttaa, se on kuin juoksevaa hunajaa, stressi valuu tiehensä.

    Hienoja oivalluksia ja totetuksia.
    Onnitteluni, haasteen työt on tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus, on se välillä ärhäkkäkin, mutta ei pitkävihainen ;-)
      Nyt lähden välillä mökkeilemään ja samoilemaan metsään.

      Poista
  4. Hilpeän tunnelman välittää tuo riivinrautasi. Onnea haasteen loppuunsaattamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raita, eihän sitä voi oikein vakavana katsoa.

      Poista
  5. Kyllä teit ihanan työn. On niin hauska ja todella se nauru pidentää ikää.Sama peili se on täälläkin.Lusikka metsä,mikä hauska nimi.Oi että olet ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki. Riivinrauta on joskus peilistä tuijottaessaan pelottava. Siihen tottuu kyllä onneksi, kun joka aamu näkee ;-D

      Poista
  6. Ihana tuo riivinrauta, sama tyyppi katsoo täälläkin peilistä!

    Koristeellinen tuo metsäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhistus, teilläkinkö se käy :-O
      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  7. Hieno lusikkametsä, kivan kiemuraiset puut.
    Riivanrautakaveri minunkin peilistä katosoo, mutta se ei ole noin iloinen kuin sinun. Mainiosti piirsit ja hauskat selitykset :)
    Iso kiitos kukkasista ja kiva kun olit mukana !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Millin. Kyllä se siitä iloksi muuttuu, kun siihen tottuu ja näkee ne hauskat puolet Riivinraudasta :-)

      Poista
  8. Lusikkapuumetsä jää nyt Riivinraudan varjoon, ei voi mitään, kun niin naurattaa. Ja tuo teksti vielä ohjaajana. Huikeaa!!!
    Lusikkapuumetsässä on hyviä oivalluksia, mutta kun silmät pomppaavat koko ajan alemmas :-)))

    Onneksi olkoon, siinä ne ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna, en meinaa minäkään saada aamulla silmiäni siitä irti. On se niin pelottava ja ei lähde vaikka käskisi.
      Pakko siis totutella elämään sen kanssa silmäkkäin :-D

      Poista
  9. Uskomatonta, onko hehkeä ihana sinä - riivinrauta???

    VastaaPoista
  10. Juu-u onhan se ;-D Siinä on jo hehkeys kaukana. Vaan minkäs teet. Joka aamu väittää olevansa minä, niin pakko kai se on lopulta uskoa :-DD
    Älä sinä päästä peiliisi sitä, nuorempi kun olet. Pidä tiukasti kiinni hehkeydestä, äläkä usko mitä se sanoo. Yritän pitää sen nyt ihan itselläni, ettei kiusaa muita ;-/

    VastaaPoista