Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Pää lääkkeillä tokkuraan, tai leimataan korvienväliongelmaksi -hoitosuositukset julkisella puolella

Hei vaan

Helppoa, nopeaa ja halpaa purkaa hoitojonot:-DD

Näinhän siinä taas kävi. Läheisen tulevia tutkimuksia ei jouduteta, mitään uusia tutkimuksia ei tehty.
Vain verikokeet lääkeseurantaan, kilpirauhaskoe ja tulehdusarvot.
Lääkkeen annostus nostettiin.
Huomiseen olisi vielä seurattu, mutta mitään muuta hoitoa, tai tutkimusta ei ollut tulossa.
Lääkäri oli vakuutellut, ettei annoksen nostosta ole haittaa, tai vaaraa. Voidaan kuulema nostaa vielä kaksi kertaa. Viiden päivän seurannan jälkeen mahdollista taas nostaa.

Viimeksi annoksen nosto tapahtui puhelinkeskustelun jälkeen kotona.

Potilas oli ilmoittanut lähtevänsä tänään jo kotiin, koska mitään tutkimuksia ei aikaisteta.
Eikä lääkkeen nostosta olisi lääkärin mukaan haittaa.
Hoitaja oli asiaa ihmetellyt, että kesken hoidon lähtee, hih, Siis minkä hoidon, eihän siellä mitään hoitoa ole.
Vaikka makaisi huomiseen sairaalan sängyssä ja tulisi sitten kotiin, ei se estä kohtausten tulemista kotona. Ja sairaalassa maataan sängyssä, joten liikunnan aiheuttamaa pahenemista ei siellä tule.
Ja jos siellä olisi tullut kohtauksia huomiseen mennessä, uusi lääkkeen nosto olisi ollut edessä, ei muuta.

Lääkärit vakuuttavat, ettei lääkkeistä ole haittaa. Höpö, höpö, virallisissa lääkäreiden tutkimusraporteissa sanotaan ihan muuta. Haittavaikutuksia on ja vielä enemmän, jos hoidetaan väärillä lääkkeillä. Ja mitä vahinkoa tulee toistuvilla kohtauksilla, kun lääkkeet ei auta?

En jaksa uskoa annoksen noston auttavan, koska ei auttanut edellinenkään. Potilas olisi pitänyt tutkia nyt. Ollaan olevinaan hoitavinaan, vaikka todellisuudessa tehdään vain jotain, että voidaan näyttää potilasta hoidetun. Potilasta itseään ei kuunnella, vaikka hän kertoi, ettei edellinen nosto auttanut yhtään, vaan pahensi tilannetta. Ja potilasta pitäisi kuulla, mutta kun ei, niin ei.

Ei tiedä enää pitäisikö tässä itkeä vai nauraa, vai molempia. Käsittämätöntä touhua!
Jos kyseessä olisi lääkärin oma nuori läheinen, olisi epäilemättä hoidettu ja tutkittu,

Omalla kotipaikkakunnallani pääsee oikean puolueen aktiivijäsen tutkimukseen 2 vkon sisällä, kun minun piti odottaa samaa tutkimusta huhtikuun alkupuolelta kesäkuun alkuun.
Ja sittenkin piti vielä vaatimalla vaatia aikaa, kun ei ollut tiedossakaan koska pääsen.
Suupuheella oli tälle puoluetoverille aika luvattu. Itse asiasta kertoi.
Minulla, kun ei ole jäsenkirjaa yhteenkään puolueeseen, saati että olisin aktiivijäsen :-D
Priorisointi koskee nyt jo poliittista kantaakin :-DD, on kuuluttava valtapuolueisiin.
Näin taataan menestys seuraavissakin vaaleissa.

Paikallislehdessä luki, etteivät ihmiset paljon hoidosta valittele, ovat ilmeisesti tyytyväisiä.
Tämä oli johtavan lääkärin mielipide. Kuvassa ollut potilas kertoi totuuden, ihmiset eivät uskalla valittaa, kun eivät saa sitten mitään hoitoa enää. Erittäin moni on sanonut minullekin samaa.

Viime vuonna jonot kuulema kiireettömään hoitoon n 26vrk. Ja johtavan lääkärin mukaan jonoja on saatu kuluvana vuonna purettua. Höpö, höpö. Jonot ovat 7-9 vko, omakohtainen kokemus, jonka lääkärikin myönsi todeksi.
Tätä aikaakin jouduin kyselemään ja sanottiin, ettei tietoakaan koska pääsen. Kerroin tekeväni ensimmäisen valitukseni potilasasiamiehen kautta, koska olin odottanut jo viikkotolkulla, Välittömästi löytyi peruutusaika ;-)Päänsäryn osalta odotan vieläkin lääkäriin pääsyä juhannuksen yli.

Reilusti yli lehden kertoman odotusajan, koska nyt vasta pääsen. Ja jos en itse tiukasti vaatinut tätäkin aikaa aikaistuttamaan, niin aika olisi ollut elokuulla. Eli odotus huhtikuusta elokuulle. Siis jonoja on vain lisätty, ei purettu.
Totuus tuntuu olevan ihan muualla, kuin paikallislehden sivulla :-DD

Toivottavasti kaikkialla Suomessa ei ole sama tilanne. Kammottavaa ajatellakin mihin on päädytty.
Sote-uudistus siirtyi ja usko siihen on kyllä totaalisesti mennyt. Jos se joskus tulee, ei se ole sitä mitä odotetaan, vaan ihan jotain muuta :-(

Julkisiin palveluihin ei enää voi luottaa. Joten jos ei ole rahaa yksityisen puolen palveluihin tai suhteita, sairasta ja kuole pois. Tai hanki oikean puolueen jäsenkirja ja käy paikallisissa puoluekokouksissa.
Näin ovet aukeavat moneen paikkaan:-D

Jos moraalisi sallii tälläisen huijauksen ;-)









18 kommenttia:

  1. Minulla on onnekseni aivan erilaiset kokemukset hoidon tasosta ja tutkimuksista/ tytkimuksiin pääsystä.

    Kaikesta huolimatta Hyvää Juhannukse naikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo kuulla, että omalla sairaanhoitopiirilläsi on asiat paremmin ja hoito hyvää. Niin sen pitäisi toimia kaikkialla, vaan kun ei valitettavasti toimi.

      Eihän misssään saisi olla niin pitkiä odotusaikoja, kuin täällä terveyskeskuksella on, 7-9 vko.
      Samoin tutkimuksiin keskussairaalaan pitäisi päästä nopeammin, mutta kapasiteetti ei riitä, joten lääkitään vain oireita odotusaikana.
      Syöpä- ja sydänsairaille ja monelle muullekin se voi olla kohtalokasta.
      Hyvää juhannusta ja kiitos kommentistasi :-)

      Poista
  2. Enpä ollut kuullut tuosta puolueen jäsenkirjasta. Tosi paha ja harmillista, kun kukaan ei välitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eihän sitä julkisena totuunena myönnetä, mutta ystävät ja sukulaiset pääsevät nopeammin.
      Toinen kahdessa viikossa, toinen 7-9, hoidattaa odotellessa tulehduksia neuvolan kautta. Reseptit kirjoitaa milloin polinlääkäri,,neuvolalääkäri..näkemättä potilasta.
      Ihmiset kyllä puhuvat keskenään ja kertovat huonoja kokemuksiaan, mutta eivät uskalla valittaa hoitamatta jättämisen pelossaan.
      Ja kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisessa asemassa julkisella puolella.
      Kiitos Tuulento kommentistasi :-)

      Poista
  3. Kurjaa on tällainen juttu siellä sulla.
    Hoitoa ei tunnu saavan läheisesi ollenkaaan.
    Mä olen myös odottanut leikkausaikaa toukokuusta asti, vielä ei ole tullut, vaikka piti olla kiireinen.
    Mutta sieltä nyt pitäisi soittaa ensi viikolla, kun mies sinne jo soittelikin.
    Katsotaan nyt, mitä kuuluu ensi viikolla sieltä...
    Mutta hyvää Juhannuksen aikaa kuitenkin nyt toivottelen sulle sinne, vaikka se mielentila ei kuitenkaan nyt tällähetkellä ole kuitenkaan niin hyvä siellä sulla., harmittaa oikein sun puolestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Harakka, vieläkö olet odotusjonossa? Sinun hoitosi pitäisi todella olla kiireellinen. Yritä jaksaa nyt vaatia sitä leikkausaikaa äkkiä. Toivon sydämestäni, että saat sen pian.

      Olen todella huolissani läheisestäni. Lääkäri oli myöntänyt, että hänen sairautensa on ehkä vaikeahoitoinen, Silti hän odottaa ja odottaa uusia tutkimuksia. Lääkettä, joka ei taida olla edes oikean tyyppinen, lisätään ja lisätään, kun kohtaukset aina vaan palaavat.

      Eilen kotiuduttuaan läksi kavereidensa kanssa kahville.
      Sekin keskeytyi niin vaikeaan oloon, että kaveri vei hänet kotiin. Nuori ihminen seuraa elämää ikkunasta pääsemättä mukaan.

      Tämä on mielestäni julmaa, ihmisrääkkäystä.
      Talvivaaran kaivokselle, joka on saastuttanut Sotkamon vesistöt pahasti, myönnettiin taas 112 000 000 € ja aikaisemmin 97 000 000, eli yli 200 000 000€.

      Tällä summalla olisi hoidettu monta potilasjonoa, tehty monta tutkimusta ja leikkausta.

      Nämä ovat valintakysymyksiä. Päättäjien arvot ovat muualla, kuin kansalaisten hyvinvoinnissa.




      Ja koska lääkärit eivät julkisesti vaadi muutosta asiaan, he ilmeisesti haluavat ajaa julkisen puolen alas.
      Potilaiden pitäisi uskaltaa valittaa, koska muuten ei mikään muutu.

      Poista
  4. Todella ikvää siellä nyt! Mutta ilman valittamista ja asioihin puuttumista ei tapahtuisi yhtään mitään edistystä.
    Asioista pitää puhua oikeilla nimillä ja avoimesti terveydenhuollossa ja kaikkialla.
    Päättäjät ovat ne jotka kansa vallitsee kun vaalit on, joten toivoa sopii että kansa osaa valita oikein..

    Toivon hyvää teille sinne ja voimia. Laitan sulle meiliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, vaikka ovatkin kansalaisoikeuksia, eivät toteudu, joten kissa on nostettava pöydälle, puhuttava ja jos ei auta, on valitettava. Mikään muu ei tilannetta muuta.

      Pahalta näyttää päätökset ja rahaakin on, mutta arvojen perusteella ne jaetaan. Ja nyt ne eivät ole kansalaisten etu.
      Luin mailisi kun tuli tunne että sp:ssä on jotain :-)
      Sitten vasta tulin blogiin.

      Poista
  5. Näinhän se menee ikävä kyllä. Oikeuksistaan joutuu pitämään kovasti kiinni.
    Ihanaa Juhannusta sinulle¸.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuta, oikeuksistaan joutuu pitämään itse huolta, kun se ei enää ole itsestäänselvyys.

      Miellyttävää juhannusta myös teille:-)

      Poista
  6. Hyvää Juhannusta kaikesta huolimatta, toivottavasti asia järjestyy parhain päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selma, toivottavasti asiat järjestyy jotenkin ja asiassa tapahtuu edistystä.

      Hyvää juhannusta :-)

      Poista
  7. Kurjaa tuollainen "hoito". Jos ei "hoito" auta, saa aika helpolla diapam-kuurin korkeintaan, että mieli kivasti rauhoittuu.
    Nykyisin kannattaa mennä yksitiselle puolelle, että pääsee tutkimuksiin. Ikävä kyllä lääkärit ovat niin kiireisiä että nämä "hoitotakuut" ei taida pitää muuten ollenkaan.

    Toivottavasti saat lähetteen tarkkoihin tutkimuksiin ja apua.

    Mukavaa Juhannusta Sinulle

    VastaaPoista
  8. Niin "hoito", eli lääkkeillä turraksi odotusjonoon.
    Mielialalääkkeet kivun hoidossa ovat tutkimusten mukaan huono juttu. Läheiselleni en antaisi niitä edes määrätä.

    Kipuun auttavat vain hyvin pienellä osalla, mutta käytöstä tulee muita ongelmia. Kipulääkkeisiin kuolee vuosittain turhan paljon ihmisiä ja se vain lisääntyy, kun hoitojonossa ollessaan ei muuta apua.
    Itse joudun päänsärkyyni käyttämään paljon kipulääkkeitä. Tänä aamunakin heräsin mielettömään päänsärkyyn, joka ei johtunut suinkaan juhannusjuhlinnasta. Olin jo 23.00 tutimassa :-)
    Kivut ovat kohta jokapäiväsiä, vaikka en kipulääkkeitä käytä kuin pahimpien kohtauspäivien aikana.

    Itselleni en saanut mri-lähetettä edes omalta paikkakunnalta, vaikka sitä pyysin, Reumalääkäri antoi sen ja sieltä kystat löytyivät. Joten itselleni tuskin saan edelleenkään mitään apua täältä.Uusia kipulääkkeitä korkeintaan ;-))

    Toivottavasti edes rakas läheiseni saisi parempaa hoitoa ja saisimme selville hänen kohtaustensa aiheuttajan. Ja toimivan lääkityksen. Näyttää vain pahalta, että on vaihettava erikoissairaanhoidon yksikköä, ennen kuin apu tulee :-(

    Mukavaa juhannuspäivää ja kiitokset kommentistasi :-)

    VastaaPoista
  9. Voimia Ja jaksamista Teille!

    Toivottavasti Pääset nyt pian tutkimuksiin, kun Juhannus on takana.
    Jollet, onko mahdollista mennä yksityiselle vastaanotolle?

    Surullisia muistoja tuo mieleen taka vuosilta....
    On tilanteita joissa ei voi enää odottaa, kun tuntee että henki on lähdössä. Menin yksityiselle ja sain heti lähetteen.
    Asiat hoitui jouhevasti. Pääsin leikkaupöydälle kahden viikon sisällä. Aiemminkin olisin päässyt jollei Joulun pyhät olisi osunut. Joulun pyhinä kävin kyllä leikkausta varten valmistelevissa labra kokeissa ja vietin Joulua neste paastolla. Ensimmäisenä arki aamuna leikattiin..

    VastaaPoista
  10. Kiitos Liplatus. Huomena kuulen, pääsenkö uusiin tutkimuksiin. Toivottavasti. Tosin sama lääkäri taas, joka ei laskenut ensimmäiselläkään kerralla mri-kuviin.

    Hyvä, että olet saanut yksityiseltä apua pikaisesti. Ei tarvitse pelätä niin kauan ja sairaus saadaan hoidettua pian.

    Mri-kuvat ovat vain yksityisen kautta niin kalliit,ettei ole varaa niihin. Ja lähete yksityiseltä keskussairaalaan, ei juuri jouduta jonoja.
    Olen työttömänä ja ikääntynyt sairas kun ei saa enää mistään työtä.

    Enemmän, kuin itsestäni, olen huolissani läheisestäni. Hän on nuori ja tarvitsisi pikaisen tutkimuksen, mutta kuukausi pitää vielä odottaa sitäkin. Kohtauksia hänellä on joka yö ja joskus päivälläkin, vaikka lääkeannos nostettiin viimeksi 4pv sitten.

    No, elämä ei ole koskaan oikeudenmukaista, joten siihen on tyytyminen kun muuta ei voi :-(

    Kiitos kommentistasi ja hyvää sunnuntai-päivää :-)





    VastaaPoista