Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

torstai 28. toukokuuta 2015

Apinalandian uusi hallitus atc -kortit

Suomi sai eilen uuden hallituksen. Ministerien salkkuja jaettiin ja hallituksen uusi säästösuunnitelma julkistettiin. Tällä viikolla kerrotaan loput ministerivalinnat. Saa nähdä mitä mieltä suomalaiset ovat säästöistä

Apinalandiakin sai uuden hallituksen ja kahden ministerin mietteitä seuraavissa korteissa.
Kortit on tehty esite -muotoon joten olivat pikkusivujen vuoksi hankalat skannata.
Laatu ei ole kaksista, mutta eipä ole politikointikaan Apinalandiassa kummoista.

Apinalandia on pieni reviiri ja lauma vailla itsetuntoa.
Siellä ihaillaan suurvaltoja, naapurilaumoja, kaikkea mitä siellä ei ole, mitä muilla on.
Egoa yritetään kasvattaa apinoimalla muita. Ja se onkin sitten hankala juttu...hmmmm
On liitytty yhteiseen apinaunioniin ja haaveillaan liittymistä Tau:iin eli Uma (union of militant apes)

Tehtävä on kieltämättä vaikea, kun joutuu kieltämään totuuden ja elämään illuusioissa.
Ehkä naapurilaumoja saa hiukan huijattua, mutta oman lauman kanssa onkin vähän niin ja näin.
Osa menee kuin pässit teuraaksi, ihan narusta taluttamalla. Vaan ne jotka ei siihen suostu....
kyykytetään....näännytetään....ajetaan ulos laumasta. Aina siihen joku keino löytyy ;-))

Who cares -ministereillä on senssit selvät.
Paljonkos se poljettaa, jos tuli äänestäjiä hiukan huijattua.

Tämä herra, Juudas Iskulause,  sai reviriiministerin salkun.






Ja juttu eikun jatkuu. Apinalandiassa on ihan omat keinot selvitä.
Apinalandian alfa-uros, Jose Antijesus, sai luonnollisestikin alfa-ministerin salkun.
Hän sanoo seuraavaa....




Tarkoitus pyhittää keinot :-D


Näin omatunto on puhdas Apinalandian ministereillä.
Mikä lienee tilanne Suomen hallituksen uusilla ministereillä?

Seuraan liittyy myös valtaministerin salkun saanut Aatu Kyykkynaattori.
Ja asiaa on, jahka ensin ottaa muutaman selfien....




Näin Apinalandiassa tänään. Matkitaan.....apinoidaan...
Viimeisen reviiritaistelun jälkeen lauma oli rakentava ja yksimielinen.
Tänään lauma on hajonnut. Alfayksilöt jälkeläisineen anastavat kaiken.
Mielistelijät saavat myös jotain, mutta muille käy laumassa huonosti.

Eikä alfat edes silmäänsä räpäytä moisen vuoksi.
Samanaikaisesti laumaan tuodaan toisen lajin yksilöitä.
Kaksinaamaisesti houkutellaan tekemään ne "paskaduunit" ruokapalkalla.
Karmea totuus paljastuu kuitenkin ennenpitkää.

Hyvinvointi -lauma on mennyttä ja tilalle on tullut Ahmed Ahne -ajattelu.

Laumassa on havaittavissa pientä levottomuutta ja hermostunutta ääntelyä ;-D




6 kommenttia:

  1. Kyllä on Apinalandiassa meno päällä että heikompia hirvittää, on pidettävä pipostaan kiinni ja pysyttävä pirtissä, niin ei yhteiskunnan heikoin lenkki näy ei kuulu,ja ettei heti jää apinoiden tallaamaksi, ne kun on niin ketteriä ja ovelia otuksia.
    Asiaa tuli niin että kahville mentävä ja juotava omaan piikkiin se kun ei kuulu etuihin, eikä harmi vaan saa palkaakaan ;)

    VastaaPoista
  2. Juu, kyllä on viisasta varoa, ovat niin sukkelia ja arvaamatonta jengiä.
    Tallatuksi tulee kyllä varmaan joka tapauksessa, on vain ajan kysymys.
    Ei saada kahvia firman piikkiin, eikä päästä sopeutumiseläkkeelle työn loppuessa ja uutta odotellessa. Kansan on pärjättävä omillaan ;-D
    Kiitos hauskasta kommentistasi, nauroin sille vedet silmissä :-D

    VastaaPoista
  3. Hihhii, miten tuo apinalandia on jotenkin niin tuttu niin tuttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä,jotain siinä on tuttua :-D Ketunhäntä kainalossa kutkutti taas niin paljon, että oli ihan pakko raapaista näin :-D

      Poista
  4. No, selvästikkin on ketunhäntä hänellä kainalossa..se on varma se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ketunhäntä kainalossa on liikettä ja paljon ;-) Kiitos kommnetista :-)

      Poista