Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Lyijykynäpiirros Rakkauden kosketus

Tein eilen tämän työn. En jaksa nyt tehdä muuta kuin piirrellä. Lyijykynäpiirroksissa saa vain istua rennosti, heilutella kättä ja välillä vaihtaa kynää :-D
Tämä kaamea väsymys on ollut viikkokausia, eikä mene ohi.
Se on sitä reumaväsymystä :-) luultavasti, tai sitten ei.

Onneksi nyt ei ole edes päänsärkyä.
Tämä todistaa sen, ettei päänsärkyyni löydy ulkoista tekijää.
Nyt jos koskaan on stressiä, mutta se ei tee päänsärkyä.
Se elää ihan omaa elämäänsä, tulee milloin sattuu :-)

Yritän kovasti harjoitella kasvoja, silmiä, suuta. Ja ennen kaikkea ilmeitä.
Kauniiseen ulkonäköön en tavoittele, vaan yritän tehdä mielenkiintoisia kasvoja ilmeiden avulla.

Vaikeaa on, mutta siitä se pikkuhiljaa. 

Olen aina haaveillut, että osaisin piirtää karikatyyrejä.
Näistä ei pitkä matka niihin olekaan, kun olen ylikorostanut kasvojen piirteitä töihini.
Sillä malleja ei näihin ole ollut. Ja silloin on helppoa tehdä ihan mitä vaan,
kun ei tarvitse kenenkään tietyn näköistä tehdä.
Ainoastaan kädelle oli malli, oma käteni :-D

Pitänee seuraavaksi valita joku tunnettu henkilö ja yrittää siitä karikatyyriä.
Se olisi jotensakin hyvin mielenkiintoista ja hauskaa :-)
Ei kyllä ihan helppoa, vaan ainahan yrittää saa.

Kosketus



Rakkauden kosketus

Käsi empii, lähestyy varoen, kohti lasta arkaa.
Kallistuu pieni pää, mutta ei alta pois karkaa.

Hellä kosketus, hipaisu tummaan tukkaan,
eikö rakkauden kosketus tehoa lapsirukkaan.

Silmät säikyt, katse sisäänpäin kääntynyt,
ajatus pienoisen, hyvin hämmentynyt.

Auringon säde silkkiset hiukset tavoittaa,
pois pelko ja hätä, mielestä pian häviää.

Lailla kyyhkysen, lentoon lehahtaa pelko ja suru,
ei kosketus ollutkaan pelkkä onnen muru.

Saa käsi rauhassa, lasta hellästi silittää,
suurta tunnetta, onnea, siitä muistoksi jää.

Oma runoni







12 kommenttia:

  1. Runosi vei ajatukseni niihin lapsiin joilla ei ole hyvä eikä turvaa. Joilta kaikki rakkaus puuttuu ja se sai mieleni todella surulliseksi. Elämä ei ole kaikille hyvä. Runosi sai kaiken huomion.
    Hieno piirros ja todella koskettava runo siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, se oli tarkoituskin, ajatella niitä joilla ei ole hellyyttä ja turvaa. Köyhyys on paha asia, sitä ei saisi olla, mutta rakkauden ja turvan uupuminen vielä pahempi :-(

      Poista
  2. Piirros ja runo sopivat yhteen.Pahaolo näkyy katseesta. Muutama sana tuosta väsymyksestä.Ymmärrän hyvin tunteen kun olen itsekkin reumaatikko.Välillä tuntuu ettei jaksa mitään.Miettii että mikä tähän auttaisi.onko lääkitys kohdallaan..kaippa.Yleensä nukun hyvin paitsi nyt on ollu kipuja-ehkä tämä kevät sää kun ilma ei ota lämmetäkseen,tuulee ja tuivertaa.Niin se on mentävä eteenpäin.Sinulle semppiä.Kyllä me pärjätään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki, tämä väsymys on kauheaa, kun ei jaksa mitään. Eikä lähde nukkumalla. Kevät on aina paha, aamut yhtä jäykkyyttä ja kipua.
      En ole pariin vuoteen käyttänyt reumalääkkeitä, kun haittavaikutukset niin voimakkaita. Trexanin lopetti lääkäri, haittojen vuoksi. Aravaa en enää uskaltanut kokeillakaan.
      Päänsärkyni kun ovat niin vaikeita ja reumalääkkeet vain voimistavat sitä.
      Minulla on vain kipulääkkeet ja ruokavaliohoito. Huonoa on, mutta olkoon, näillä vain mennään. Tsemppiä myös sinulle, jospa kesä pian tulee ja olo paranee. Kyllä pärjätään <3

      Poista
    2. Kiitos-minä syön juuri tuota arvaa eikä ole kait haitta vaikutuksia.Toki kaikissa lääkkeissä on niitä sivuvaikutuksia.Tänään oli pakko ottaa kipulääke kun olo oli myös kankkea.kovasti yritän välillä pärjäillä ilman.Mutta-tämä on niin tätä (: haleja sinne.

      Poista
    3. Edesmennyt, ihana professori Konttinen kehoitti kokeilemaan aravaa, jos olo menee hyvin kurjaksi.
      Trexan aiheutti leukopenian,sylkiraushastulehduksen, rakkuloita suuhun ja kipeät limakalvot, jokapäiväisen päänsäryn jne. Oxiklorin ei auttanut, kortisonia pieni annos ei auta ja isoa annosta ei voi pitkään käyttää.
      Nyt jo paljon muutoksia olkapäissä lukemattomien kortisonipiikkien vuoksi.
      Aloitan Aravan sitten, kun en enää pärjää ilman :-)
      Ei ne reumalääkkeet auta täydellisesti, olikohan jotain 30% tavoite ja nivelvaurioiden ehkäisy tavoitteina. Eli ilman kipulääkkeitä ei toivoakaan.
      Harmi kun olet sinäkin nyt kipeä, mutta yritetään pärjätä.
      Haleja sinullekin <3

      Poista
  3. Ihanaa, että jaksat, väsymyksestä huolimatta. Piirtäminen auttaa varmaan ainakin hetkeksi unohtamaan uupumuksen.

    Tunnetta täynnä runosi ja kuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu, tämä on hyvin terapeuttista. Piirtäminen on hyvä moneen vaivaan. Ei voi jäädä paikalleen, olo vain kurjistuu ja elämä jää elämättä :-)

      Poista
  4. Kuvasi ja runosi kertovat kumpikin taitavasti samasta asiasta. Olet lahjakas niin monella tapaa ja kärsivällisyyteesi opetella ja uudistua on ihailtavaa.
    Jo näinä kuukausina, kun olet laittanut piirroksiasi tänne, näkyy selvästi kehitys. Kontrastia on tullut lisää, varjot tummenneet ja valo lisääntynyt.
    1600-luvun muotokuvamaalarit sanoivat, että kasvot ovat helpot, mutta kädet vaikeat. Jos kuninkaallisille piti maalata kädet näkyviin, se oli tuplahinta. Olet piirtänyt käden tosi hienosti ja hiukset nousevat taas upeina esiin. Kasvoista näkyy pelko.

    Hyvä että jaksat piirtää, se on hyvää terapiaa ja apua kivuille. Minulle samanlaista on tuo paperin rypistäminen ja sille maalaaminen. Vetelen suurella siveltimellä ihan miten käsi kuljettaa. Se on minun terapiaani. Kipuja on täälläkin, jos vain hiukankin unohtuu ulos jotain nyppimään puutarhaan ja muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellinen kiitos ihanan kannustavasta kommentistasi.
      Into lopahtaa, ellei ollenkaan halua kehittyä ja edistyä.
      Uuden oppimisen halu ja hillitön into piirtää,
      Sinä jos kuka tiedät sen hyvin :-) Sinun ei tarvitse enää opetella tekniikoita, mutta silti uusia juttuja kokeilet alinomaa, mikä on upeaa.
      Vaikka sairastat, intosi on sammumaton. Ja kuinka sairaaksi itsensä tuntisikaan, jos ei olisi mitään innoittavaa ??
      Kurssin opettaja kertoi samasta suurilla kädenliikkeillä maalauksen, tai piirroksen teosta. Kehoitti jopa laittamaan ison paperin seinälle ja kokeilemaan. Luulen, että olisi kokeilemisen arvoista :-) Hänenkin silmissään oli luomisen ilo ja into puhuessaan työskentelystä :-)
      Piirsin nyt ensimmäisen käden katsomalla omaa kättäni. Siitä oli helppo piirtää, verratuna pieneen valokuvaan :-)
      Taisi ihan tuurilla onnistua :-)
      Vaikuttaako sinun sairaudessasi vuodenajat ja säät?
      Kipu on ei toivottu vieras,eikä lähde pois käskemällä.
      Sitä on siis vain opittava sietämään ja elämään silti omaa elämäänsä :-))
      P.s. Kurssin opettaja sanoi, että suurimmat askeleet kehityksessä tulee alussa ja sen jälkeen kehitys hidastuu tuntuvasti!
      Sen pelossa.......:-DD

      Poista
    2. Minulle pahinta on liika rasitus ja stressiä tämä kortisolin vajaatoiminta ei siedä lainkaan. Nivelet taas kiepytyvät tekemisestä. Yritän olla innostunut, mutta en liikaa, vaan siten että intoa tekemiseen riittää, mutta ei tule liikaa rasitusta. Nukun joka iltapäivä makeat unet, jotta elimistö lepää, sitten taas jaksan. Nämä atc:t ovat sopivan pieniä minulle nyt, samoin tietokone on ihan korvaamaton. Sen avulla pääsen sinne asti ja vaikka Amerikkaan. Niin unohtuvat säryt ja harmit.

      Poista
    3. Ja varmaankin pukkaa kovaa väsymystä, jos rasittuu liikaa. Kortisolin vähyys kun väsyttää muutenkin, saati kaikki muu oire mitä siitä seuraa. Päivälepo on hieno juttu, itsekin joskus lepään. Uni ei vaan tahdo tulla kun kolottaa sinne ja tänne, joten enimäkseen pysyn pienessä liikkeessä päivän. Jokainen parhaaksi näkemällään tavalla :-)

      Poista