Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

ATC -kortti kokeilu

Heipparallaa

Tänään tulin taas kipeäksi. Väsyttää ja päätä särkee, sekä kurkku kipeänä. Flunssa yrittää uudelleen tulla, vaan periksi en sille anna ;-D

Nyt tein taas jotain sellaista, jota en ollut aikonut tehdä. Katsoin ATC -korttien koon, leikkasin pahvista kolme pohjaa ja aloitin harjoittelukappaleet.
Järkkäriä en viitsinyt kaivaa esille, kun tämä iltakuvaus sisällä on niin hankalaa pimeällä.
Napsin puhelimella, joten kuvat on mitä on. Vaan niin on kortitkin ;=D

Kaikki kolme


Maalasin kortit ensin nestemäisillä vesiväreillä.
Kaikki kolme ovat violetin sävyjä, höystettynä muilla väreillä. Kortit ovat vielä kesken, jatkan huomena jos en ole hyvin kipeänä. En jaksanut tänään etsiä materiaaleja niihin.

Ensin meinasin tehdä vain abstrakteja, mutta jatkoin kokeilua kuvilla. Naurattaa kortin pienuus, miten ihmeessä siihen saa mitään sopimaan, ettei pohja peity kokonaan ;-D
Olivat kuvatessa vielä kosteita ja vähän mutkalla.
Laitan yöksi painon alle kuivumaan.

Tämä on korteista koristelluin.


Tässä on vain vesiväripohja ja lehdestä leikattu kuva.
Kuvattu paperin päällä, eli harmaa ei kuulu korttiin.



Tässäkin vain vesiväripohja ja lehtikuva.


Korttien taustat.



Korttien kotelo, jossa ovat kaikki kolme, koko sarja.
Kotelon suunnittelin pikkuhiljaa tehdessäni.

Korttien pohjapahvi ja kotelon harmaa paksu paperi on kirpparin kierrätystavaraa.
Nauha on jämiä ompeluista ja perhonen kirpparilta. 


Kotelon tausta.




Tällaista tänään. 
Mitähän sitä huomena???







17 kommenttia:

  1. Ai että naurattaisi niin makeasti, jos et olisi kiepeänä. Ihan pikkuisen silti :-D
    Tämä on kumma maailma tämä blogistania, kun täällä kaikki taudit tarttuvat. Minä olen vuosia sanonut, että näitä en ala tehdä ja nyt liityin yhteen vaihtariporukkaankin.
    Nyt sinä olet saanut tartunnan, ei tässä kyllä pitäisi ulkoisia oireita olla, mutta voihan se olla, että ensin yrittää niin kovasti vastustaa, että tulee niitäkin. Toisaalta joskus tällaisia alkaa tehdä, ettei huomaisi alkavaa flunssaa ja sen oireita.

    Hyvältä näyttää! Näistä tulee hienot kortit ja vielä kotelokin päälle. Ihan kuin ensimmäinen olisi avautuva kortti? Näenkö harhoja, vai onko siinä pikkuiset luukut? Se olisi ja on hieno idea.
    Minäkin suunnittelin ensin tehdä vain abstrakteja, mutta nyt olen ottanut osan vapaista takaisin ja tuunaan niitä. Haluan sittenkin tehdä niihin jotain muutakin, että tulee kerroksia ja syvyyttä.

    Tee nyt rauhassa ensin jonkin aikaa, sitten alan kinuta vaihtoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllä saa nauraa ihan vapaasti. Kaikkea pitää kokeilla,mutta mihin sitten hurahtaa kokonaan, saa nähdä. Pöydän ääressä mietin mitä jaksaisin tehdä, kun telkkaria en paljoa katso.
      Ja silloin se iski, että kokeilepas sitä pienta ATC-korttia.
      Tohtori teki siis oikean diagnoosin ;-)
      Ensimäinen on kuvattu kotelossa ja kotelon luukut ovat sivuilla.
      Vaikka abstraktit on kauniita, on niihin vaikeaa saada moniulotteisuutta. Toisin niissä ohjeissa joita luin, sanottiin että ainoa rajoitus on koko, tyyli vapaa. Se liimailu ei minusta ole niin hauskaa, kuin maalaminen ja piirtäminen
      ;-) Katsotaan nyt, mitä tulee ja kiitos tohtorille diagnoosista ;-) Eikö tautiin ole lääkettä?

      Poista
  2. Voi tätä tautia, tarkoitan tätä ATC-villitystä. Toivottavasti säästyn, niin kuin melkein säästyin kirjan teostakin, vain yhden tein. Luoja armahtakoon minua tältä taudilta. Eilen huuhkasin pipotta ulkona ja sain tietty päänsäryn koko illaksi ja pitkälle yötä. Se ei ole hauska tauti.

    VastaaPoista
  3. Sanopas Aino muuta. En minäkään vielä ole toista kirjaa tehnyt. Eilen mietin jo sen aloittamista, mutta ei onneksi ollut kotona niin paksua kansipahvia. Nämä on varmaan jotain viruksia,kun leviävät näin.
    Pian sinäkin yön pimeinä tunteina liimaat ja maalaat näitä :-)
    Päätä särkeeminullakin niin että vesi vuotaa silmistä. Odotan lääkkeen vaikutusta.
    Sinäkin sait päänsäryn. Tuuli on vielä kylmää, vaikka aurinko paistaa. Pipo kiltisti päähän :-) Tunnusta sitten meille tekosi,jos virus sai sinut tekemään ATC-kortteja.:-D

    VastaaPoista
  4. Ihanaa.Tyylikkäitä kortteja.Jo vain minäkin kohta pyydän vaihtoa.Näyttää niin hyvältä.Tykkään ja minullahan tämä hulluus on verissä..Ihanaista päivää sinulle..värkkäillään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki, vielä vähän tuunaan näitä. Sinä teet ihania kortteja ja kirjoja, minä vasta kokeilen.
      Ihanaista päivää myös sinulle :-)

      Poista
  5. Taiteen tekeminen on hyvä lääke, oli sitten kipeä tai ei! Minäkin aivastelen koko ajan, mutta taitaa johtua katupölystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, ajatukset saa pois huonosta olostaan, terapeuttista :-)
      Säätiedotteessakin jo katupölystä varoittelivat. Etelässä taitaa olla nyt aika paljon. Meillä ei vielä pahana, on niin talvista.
      Sitten joutuu taas avaavaa astmalääkettä käyttämään.
      Kiitos SusuPetal kommentistasi.

      Poista
  6. No niin,siitä se lähtee ja hyvin lähteekin! Toivottavasti voit jo paremmin ja jaksat luovistella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther,kokeilu vasta. Hauska sellainen, ovat niin pieniä, että opetella pitää sommittelua.
      Olen ottanut ibusalia, parasetamolia, tramalia, lievittyi hiukan, mutta toinen puoli päästä on kuin puutunut ja vasen silmä niin kipeä, ettei kärsi juuri liikutella. No, ei tämä ensimmäinen, eikä viimeinenkään kerta ole, joten on vain pärjättävä .-) Aurinko on ihanaa, mutta pahentaa kipuani.

      Poista
  7. Kauniita kortteja vässäilet. Ei ideat, eikä toteutus keinot lopu.

    Paranemista Sinulle ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jo hiukan parempi olo, ei taida flunssa päästä valloilleen vieläkään, onneksi :-) Tänään ostin akryylivärit, niitä en ennen ole käyttänytkään, joten uutta opettelemaan innolla. Kiitos Liplatus ja aurinkoista viikonloppua.

      Poista
  8. Näillä tartunnoiila täällä on taipumusta, että unohtaa kaikki kurjat asiat!
    Hienoja kortteja olet heti ekat jo tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin tuntuu olevan, että ikävät asiat unohtuu aina hetkeksi .-) Nyt nämäkin on tehty valmiiksi. Keskimäistä en muuttanut, koska pidän siitä näin yksinkertaisena.

      Poista
  9. Minä olen juuri päässyt flunssasta eroon. Pientä nuhaa vielä on. On muutes sitkeää sorttia tämä kevät flunssa.Kauniita kortteja olet saanut aikaiseksi. Pikaista paranemista toivotellen!

    VastaaPoista
  10. Taidan päästä säikäyksellä :-) Minulla on vain sitä päänsärkyä ja väsymystä, voi olla reumastakin johtuvaa. Mies valittaa vatsaansa, liekö vatsatauti. Kiitos Päikkä, harvoin sairastan flunssaa. Se aina yrittää mutta ei pääse niskan päälle ;-) On kuulema kova tauti, kun kelle tulee.

    VastaaPoista
  11. Kaikkea sitä oppii. Piti oikein googlata tuo ATC -kortti kun olin ihan pihalla mikä se on, mutta nyt onneksi tiedän mikä se on :) Kaikkea mielenkiintoista sitä onkin maailmassa. HIenoja värejä kortissa ja kotelossa. Minulla tulee mieleen vintage noista naisten kuvista :)

    VastaaPoista