Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Arabian tarjoiluvati ja vanha rei`tyspiikki -työkalu

Hei vaan

Runokirjaani tehdessä ostin kaupasta jääpiikkejä, jotka kävivät sivulehtien rei`ttämiseen.

Äitin oli lukenut blogikirjoitukseni, jossa kerroin etsineeni välineitä rei`ttämiseen.
Seuraavalla kerralla käydessäni siellä, hän kertoi näyttävänsä jotain.


Hänellä oli tallessa tällainen piikki. Se on käsin vuollussa varressa. 
Kuka sen on tehnyt, sitä ei tiedetä.

Tämä kuului hänen edesmenneelle työkaverilleen,
 joka oli postitoimiston hoitajana täällä.
  
Henkilö oli syntynyt joskus vuosituhannen vaihteessa 1800-1900.

Silloin ei vielä ollut rei`ttäjiä, ainakaan joka paikassa. Joten joku oli tehnyt tällaisen piikin,
jota hän käytti asiapaperien rei`tykseen arkistointia varten. 
Konstit on monet. 

Niin kauan kuin minä muistan, on rei`ttäjiä ollut.
Joten käytössä tämä on ollut kauan, kauan sitten. On jo vanha työkalu.

Kävin toissapäivänä kirpparilla ja löysin tämän Arabian tarjoiluvadin



Melkoisen pitkä astia.


Tähän sopii vaikka koko ateria
Paisti ja toiseen päähän lisukkeet.


Hintaa vadilla oli 15€.
 Ei ihan ilmainen, mutta ei hirveän hintainenkaan.
Se on kuitenkin melkoisen hyväkuntoinen,
joten ostin sen käyttöastiaksi.
Kauniimpi tämä on, kuin metalliset tarjoiluvadit.

Ulkona on lämmintä, 3,7 astetta, ensi yölle luvassa pikkupakkasta.
Eilen illalla ja aamulla tuli räntää. No, uusi lumi entisen surma.
Märkä räntä painaa lumipenkkoja alemmaksi, 
kun aurinko ei ole sulatusapuna.

18 kommenttia:

  1. Rakastan kirppareilla kiertämistä. Kesällä kun olen taas työelämässä kiertelen niitä ahkerasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpparit on kivoja paikkoja kierrellä ja katsella. Kiitos Päikkä kommentistasi :-)

      Poista
  2. Sinä teet aina löytöjä kun niissä kierrät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein kyllä, joskus tulen tyhjin käsinkin. Kiva niissä on kierrellä. Kiitos kommentistasi Esther :-)

      Poista
  3. Nythän sinulla on työkaluja vaikka minkä tekemiseen. Tosi hieno naskali, vai miksi tuota osaisin sanoa. Arabian vati on myös käytännöllisen näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naskalihan se oikeastaan on vaikka tällä ei nahkaa ole rei`tettykään. Kestävä ja tilava ison perheen tarjoiluun.
      Kiitos kommentista Tuulento :-)

      Poista
  4. Ei se välttämättä ole naskali, koska puusepätkin käyttävät tuollaisia. Meilläkin on pari, jotka ovat jatkuvasti käytössä milloin missäkin, jos isäntä innostuu nikkaroimaan. Ja minäkin nappaan tuosta laatikosta sellaisen pienen, kun muutaman reijän alun tarviin. Ei joka paikkaan saa reijittäjää sopimaan.

    Upea vati! Se on hieno löytö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, mietin sitä nimeä, kun mies sen sanoi kerran minulle, vaan en enää muista. Puusepät käyttävät sellaisia, sedällänikin oli. Näppäriä vehkeitä nämä on.
      Vati oli hieno löytö :-) Kiitos kommentistasi.

      Poista
  5. Mukava laittaa lohi uuniin tuohon vatiin :-) Vanha hyvä työkalu. Minullakin oli naskali, mutta annoin sen siskolle. Hän teki aikanaan kenkiä. Kirjaan porasin reijät sidontalangoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti oli laittanut tämän talteen. Ja nyt antoi minulle. Työkaveri oli veljeni kummitäti ja perhetuttu, joten häneen liittyy paljon mukavia muistoja.Minulla on myös hänen häälahjaksi meille antamansa hopealusikat tallessa. Pora on näppärä ja nopea, mutta äänekäs :-(( Kiitos kommentista.

      Poista
  6. HIeno vati, sille löytyy varmasti käyttöä. Kaikki vanhat esineet paljastavat ihmisen rajattoman kekseliäisyyden, kun ei löydy valmiina niin tehdään itse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuota vatia tulee käytettyä, kun on koko perhe koossa aterialla. Niinpä on kekseliäs ihminen. Varsi on käsin veistetty ja hiottu sileäksi. Nyt ei mitään enää kannata edes korjata, kun maksaa enemmän kuin uusi. Aivan älytöntä kuluttamista :-( Kiitos kommentistasi.

      Poista
  7. Luulen että mieheni työkaluista löytyy myös samannäköinen rei'ittäjä, en kyllä tiedä mihin sitä on käytetty, on appiukon peruja, joka oli ahkera kädentaitaja!
    Hyvä löytö tuo arabian vati!
    Leppoisaa viikonvaihdetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä sille käyttöä löytyy. Oli vain niin hauskaa, kun äiti kertoi postin toimistonhoitajan tehneen sillä reiät, kun ei paperirei`ttäjää ollut:-D Osaa naisetkin työkaluja käyttää kekseliäästi . Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua .

      Poista
  8. naskalihan se meilläkin tuolla nimellä löytyy. Astia on hieno löytö eikä kalliskaan, käyttö ihana kun saa kerralla koko aterian uunussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naskalina varmaan tunnetuin. Joskus käy tuuri kirpparilla ;-D
      Kiitos kommentistasi Unelmikko.

      Poista
  9. Sanotaan, että vanha on konsti on parempi, kuin pussillinen uusia. Uusi reittäjäsi on kätevä. Meillä saattaa olla puukon tuppien tekooa varten tuollainen reikäkone, että tehdä nahkaan reikä äimän mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahkatöissä varmaan kulkeekin sillä naskalin nimellä. Osaatteko tehdä puukon tuppia? Se onkin taidetta. Eräs tuttu tekee niitä ja ne on tosi kauniita. Tekee tilauksestakin sellaisen, kun haluaa.
      Kiitos kommentistasi Aimarii.

      Poista