Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kynttilätunnelmia mökiltä

Kesämökillä oli taas yhtä mukavaa, kuin aina :-)

Perjantaina ja lauantaina oli upea ilma. Lauantain lämpö päivällä 16 astetta ja hyvin heikko tuuli jostain luoteesta.

Joutsenet liikkuvat jo muuttopuuhissaan. Talitiaisia lehahteli isoissa parvissa pihapuissa.
Teeripoikue, joka syntyi ja eli kesän metsäpalstallamme, on kadonnut. Toivottavasti ei sentään kokonaan metsämiesten pataan.

Supikoirasta ei kuulunut viikonloppuna mitään. Levälleen kaivettu ampiaispesä kuitenkin löytyi metsästä. Niitä on löytynyt pitkin syksyä.

Iltaisin virittelimme kynttilöitä lyhtyihin ja öljylamppuja tuomaan tunnelmavaloa.

Kuvassa öljylyhty saunan ikkunalla antamassa valoa kylpijöille.


Laiturin päässä on kynttilälyhdyt. Kuvan oton hetkellä alkoi hämärtää.


Lauantai-iltana herkuteltiin juustoilla 



Kynttilälyhty koirien haudalla.



Mökkitunnelmia




Kynttilälyhty valaisee myös huussin. Takaseinällä näkyy aikaisemmin mainitsemani "EU:n vessakomitean virallinen makkitarkastaja" ;-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti