Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Lisää remonttikuvia mökiltä

Oi tätä trooppista ilmastoa😁
Uskomattomat helteet. Eilen, viime yönä ja tänään aamupäivällä satoi onneksi vettä.

Teimme loppuviikolla saunan pukuhuoneeseen, seinien maalauksen jälkeen hyllyn.
Hylly on liimapuulevyä ja maalattu valkeaksi. Kiinnikkeet ovat valkeaksi maalatut, taivutetut vaneri kiinnikkeet.

Penkit on käsitelty harmaalla saunavahalla.


Varaston ovi sai uuden maalipinnan ja lukkosalvan. 



Toisen päädyn liiteriin tehtiin ovi. 
Se on ollut ilman ovea. Näytti niin epäsiistiltä, että teimme siihen perinteisen
 liiterin oven, jonka maalasimme myös valkeaksi. 
Tähänkin oveen tuli salpalukko ja ripa. 



Vaikka mökillä olo on mennyt puuhastellessa, on se ollut antoisaa. 
Pidän kovasti remontin teosta, se on todella hauskaa puuhaa. 
Ja kuka nyt saaressa sisällä viihtyisikään. 

Nukkumaan mennessä uinti Pielisessä ja johan uni maittaa. 

Loppuun kuva ah niin upeasta Pielisen aamusta ja omat tunnelmani hetkestä. 
Jäät ovat lähteneet ja Pielinen vapaa jäistä
Kuva on otettu toukokuussa 13pv aamulenkillä Mikonniemellä. 

Vapaa


Autere aamun
Pilvikurki pinnalla veden
Hiljaisuuden
hellivä rauha
Vapaa on talven vanki
Taivas auki
ovi äärettömyyden
Saanko vielä hetken

(saassa) 



9 kommenttia:

  1. Olette kyllä niin taitavia käsistänne!

    Aurinkoista heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdessä oppii uuttakin. Virheiden ja erehdysten kautta oppii nopeasti😁Kiitos Susu kommentista

      Poista
  2. Olette kyllä ahertaneet ja upeaa jälkeä on syntynyt. Nyt on niin kuumaa, että pitää muistaa etsiä varjoakin välillä. Upea tuo runosi. Rakastan Pielistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli, kuumaa on, mutta vilvoittelupaikka vieressä, se meille niin rakas Pielinen

      Poista
  3. Moi. Pielinen on ihana järvi! Ei taida teidän mökillä tulla ajanvieteongelmia : ) Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, Pielinen on todellakin ihana. Täällä ei tule ajanvieteongelmia. Ei käy aika pitkäksi. Kiitos kommentista Kristiina

      Poista
  4. On se myös lahja että saa omistaa kauniin paikan jossa voi levätä ja ladata akkuja. Kaunista on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, totta joka sana, en missään viihdy niin hyvin kuin mökillä.
      Upea luonto ympärillä, rauha ja hiljaisuus. Kiitollinen saa olla jokaisesta mökillä vietetystä hetkestä.
      Aurinkoisia ja onnellisia kesäpäiviä teille myös, sinne kauas❤️

      Poista
  5. Hyvin sielä remontit etenee ja kauniille näyttää joka sopessa :-)
    Punkkikuvat ovat karmeita, toivottavasti olet saanut lääkitysen kunnialla vietyä loppuun. Nuorte ok-talon pihassa on tänä kesänä ollut paljon punkkeja ja heillä punkkirokotukset menossa.
    Ihanaa kesää kuitenki sinnekin. Mulle helteet alkavat jo tuntua väsymyksenä, kun tuo terveys ei enää ole ihan paras :-)

    VastaaPoista