Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Teemakuun kollaasit -haasteen visiot 4-12. ja kollaasi

 Maaliskuu teema:

VISIO ja sen toteutus,
aiheena TUNTEET


Kerro ensin mitä ajattelit tehdä, se voi olla idea, malli, tekniikka, tunnelma jne. 
Anna luovuudelle tilaa muokata lopputulosta. Tekniikka ja aihe vapaa. 

Visio 4. Rakkaus 

Rakkaus, tunne jota tarvitsemme kaikki. 
Sekin, joka ei osaa rakastaa, 
haluaa todennäköisesti osakseen rakkautta toisilta.
Tai vähintäänkin huomiota.

Rakkautta on monenlaista, 
mutta puhun nyt vanhempien ja lähimmäisen rakkaudesta.

Yleismurehtija (joka äiti usein on) kun huolehtii aina. Liikaakin.
Tunteet eivät anna rauhaa, jos kaikki ei ole kunnossa.

Läheisen sairastuessa, tilanne on vaikea.
Et voi tehdä paljoakaan. Vain rakastaa ja olla läsnä.
Hoito jää lääkärien tehtäväksi ja pelkääminen läheisille.

Lääkäri tarkastelee potilasta sairautena. 
Näkee usein vain sen sairauden, ei sen seurauksia, 
vaikutuksia potilaan ja läheisten elämään.
Nuorelle sairaus on vaikea asia, elämän rajoittaja.
Kun elämää hankaloittaa sairaus, lääkkeet, 
muuttuu nuoren elämä hyvin rajoittuneeksi.
Vanhemmalle henkilölle sairastaminen on "helpompaa" 
kun se usein kuuluu ikääntymiseen.

Pää on täynnä kysymyksiä, miksi, miksi? Vastauksia ei ole.
Et voi ottaa nuoren sairautta itsellesi, vaikka haluaisit.
On kuin kädetön haluaisi nostaa taakkaa.
Mahdottomuus.

Julkisella puolella hoito on välillä ja useinkin liian hidasta.

Syy ei ole yleensä hoitohenkilökunnan, vaan vajaiden resurssien.
Rahaa ei ole tarpeeksi hyvään hoitoon. Tutkimuslaitteita aivan liian vähän.
Tutkimusaikoja, lääkäriaikoja odotat aivan liian kauan.

Koko elämä kärsii, opiskelut hidastuu, tai estyy kokonaan.
Mahdollisuus normaalielämään pysähtyy, kuin seinään.
Ja hitaan hoidon takia, sairaus pahenee koko ajan.

Tilanne vain heikkenee edelleen mikäli soteuudistus tulee aiotulla tavalla voimaan.

Valtion rahat käytetetään kaikkeen muuhun.
Helposti löytyi ylimääräiset 20 milj. kehitysapuun, ehkäisyneuvontaan ja hoitoon.

Finnavian johdannaissotkuissa paloi yli 30 milj. ja siitäkään ei kukaan joutunut vastuuseen.
Niin kuin myös kaikkiin erilaisiin operaatioihin, mitä eu:sta Suomelta pyydetään.

Saman aikaisesti hallitus heikensi kaikkein köyhimpien,
kuten takuueläkeläisten, työttömien, sairaiden ja opiskelijoiden tuloja.
Nosti kaikkia terveydenhuollon omavastuu osuuksia ja maksuja.
Rahaa on, mutta kyse on siitä, kuinka se jaetaan :-)
Hallituksen ministerit eivät lähimmäisen rakkautta tunne, kuin korkeintaan omiin läheisiinsä!

Äidin ja lähimmäisen rakkaus, veroton etuus, joka onneksi
on nykyhallituksen määräysvallan ulottumattomissa




Visiot 5-12

Tiedättehän tilan, kun olo on hyvin väsynyt.
On huolia, monenlaisia, jotka uuvuttavat niin henkisesti,
kuin kehollisestikin.

Nuutunut olo.
Jotain hyvää piti siitä löytää, joten huumorilla selviää joskus pitkälle,
vaikka itse huolet ja murheet eivät sillä korjaudukaan.
Sitä voisi kutsua kuitenkin, vaikka tunteiden ensiavuksi :-)

Kuopus oli käymässä. Influenssa ja sairastelu sai hänet, 
sekä minut huolien ja valvomisen uuvuttamana,
 näyttämään hyvin kalpealta, aneemiselta.

Näin syntyi Aneemisten perhe.
Herra Ano Armas, rva Anelma-Unelma,lapset Ali ja Alviira Aneeminen


Sukua ovat myös nuorempi veli Atte-Aarre, 

 

Vaimonsa Aniliini ja lapset Akuliina ja Allu Aneeminen,
sekä Tillintallin -kisu ja Mini -koira.



Kuten myös mummi Annitanni,


Ukki Armas-Aarre Aneeminen


ja heidän aneeminen kissansa Anis


 

Joukon viimeinen, muttei suinkaan vähäisin
on neiti Alviina-täti Aneeminen



Ja näin olen saanut riittävän määrän töitä kollaasiini.



Kiitokset Millin ja Esther upeasta kuukausihaasteesta.
Tähän on ollut aivan pakko osallistua, aina kun vain on mahdollista.

Kiitos Teille kaikille, jotka käytte kurkkaamassa ja kommentoimassa.
On ihanaa lukea kannustavia kommenttejanne

Täällä lisää upeita Visio -kollaaseja:



24 kommenttia:

  1. Ensin olin kyynelet silmissä, kun luin ensimmäistä visiota. Äidin voimattomuus on tullut minunkin kohdalleni. Kun nuorempi tyttäreni oli pieni, hänellä oli terveydellisiä ongelmia. Minulle luvattiin, että äiti pääsee sairaalaan mukaan, mutta kun tuli sisälle jäämisen aika, minulle ilmoitettiin, että ei ole mitään paikkaa. Oli kauheaa jättää pieni itkevä tyttö sairaalaan. Vieläkin rinnasta kouristaa. Kyllä siitä viikosta selvittiin, eikä jatko-ongelmia onneksi tullut, mutta kyllä kaikki osapuolet tilanteen muistamme. On toinenkin tilanne, mutta olkoon se nyt, kun tekstiä tulee liikaa.

    Tällä tarkoitan, että kyllä äidin taakka on joskus todella vaikea. Äiti kun vaihtaisi osia lapsen kanssa aivan heti.

    Kun jatkoin bloggaustasi eteenpäin, kyyneleiden läpi alkoi väkisinkin nousta hymy. Vaikka toisessakin visiossa on vakava asia kyseessä, niin osaat tuoda sen esiin niin humoristisesti, että ei auta kuin nauraa. Aivan mahtava sarja. Aikamoinen perhe, ilmeikkäitä ja voimattoman tilansa näyttäviä.
    Voi sinua, mikä taiteilija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna kauniista sanoistasi. Voimattomuus on pahinta, kun ei mitään asioille voi.

      No, onneksi kaikki perheessä jaksavat laskea leikkiä, myös potilas. Harmaanakin päivänä, aurinko kurkkaa joskus, vaikka vain vähän.
      Iloa ei pitäisi kokonaan kadottaa. Toivoa on aina paremmasta :-)
      Läheinen on nyt hyvässä sairaalassa tutkimuksissa, hoitokin on siellä erinomaista. Vaan vasta nyt viime aikoina on päässyt paremmin hoitoon ja sairaus on saanut rauhassa edetä.
      Ensimmäinen 1,5 vuotta oli ala-arvoista hoitoa. Eikä voitu lähettää asiantuntijalle. Se on sitä priorisointia, jota tehdään jo nuortenkin kohdalla, ei vain vanhusten.

      Toivottavasti enää ei tule niin pitkiä odotusaikoja. Tosin yhteen tutkimukseen on odottanut jo kuukausia, eikä aikaa ole vieläkään tullut. Vain yksi laite Suomessa, joten jonoa riittää. Käsittämätöntä!

      Poista
  2. Totta puhut! Tällainen on nyt maailmamme ja kuvaat sitä hienosti huumorin keinoin. Toivottavasti toivo pysyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulento, parane ei tästä ainakaan :-( Toivoa on aina, joten periksi ei anneta.

      Poista
  3. Hienosti ja oikein kuvailtu tämänhetkinen tilanne. Huumoria todellakin tarvitaan vastapainoksi.
    Hienoja töitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, huumoria ei pidä unohtaa. Kiitos kommentistasi Armiida

      Poista
  4. Olet taitellut ison sarjan kuvia ja asiaa. Jokainen hahmo on hauska ja paljon kertova. Sairaudet vievät voimat niin potilailta kuin läheisiltä ja pelko kalvaa koko perhettä. Olet tehnyt hienon sarjan kollasia myöten. Paljon visioita ja toteutuksia.
    Onnittelen suorituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko, tuli tehtyä monta, mutta kahta lukuunottamatta atc-korttikokoa :-) Sairaus koskettaa kaikkia läheisiä.

      Poista
  5. Kyllä lukijallakin kyyneleet tulevat silmäkulmaan tekstiäsi lukiessa. Huoli, voimattomuus vie kaikki voimat ja toivottmuus on kuluttavaa. Edelleen ihmettelen suomen terveydenhuollon laadun huonontumista, ei toki kaikkialla mutta paljon näitä ikäviä asioita saa lukea nykyään. Lähtetän voimaa teille kaikille ja toivon totisesti että tilanteet jo helpottuvat!
    Olet kuitenkin jaksanut tehdä upeaa taidetta, tunteet yltävät ruudun toisellekin puolelle saavuttaen minut ja olen mukana näissä kokemuksissa. Upea sarja kaikkine tunteineen ja onnea kaijasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther kannustavista sanoistasi. Huoli ja voimattomuus valtaa välillä. Minkäänlaista tukea, neuvoa ohjausta potilaalle ei tule mistään.
      Kaikki pitäisi itse osata etsiä ja pyytää. Etsiä itse tietoa sairaudesta ja hoidoista ja monesta muusta asiasta.
      Onneksi nyt kuitenkin hoito hyvää, joten jospa se siitä asettuu. Toivottavasti.
      Jotain on käsillä tehtävä ja vietävä ajatuksia muualle :-))

      Poista
  6. Ano Armas on hyvin uupuneen näköinen, häneltä haluaisin huolia pois. Odotin tänään melkein 2 tuntia laboratoriossa verikokeisiin menoa. Niukat resurssit. Hyvin iäkkäitä oli kanssani samassa tilanteessa. Tuli mieleen, että mitenkähän itse jaksan jonottaa ja odottaa kun tulen heidän ikään.

    Hienot työt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano Armas on melko heikossa hapessa :-D
      Niinpä, kaikkeen pitää odottaa tuntitolkulla, puhumattakaan poliklinikoista.
      Lääkäriaikoja kuukausitolkulla, tutkimusaikoja vielä kauemmin.
      Edes toimimatonta lääkitystä ei korjattu vaan jätettiin uuden kotikunnan tehtäväksi. Toimimaton lääkitys noin puoli vuotta, kun kutsu lopulta tuli. Joutui sairaalaan ambulanssilla ennen sitä. Nyt on ihan eri hoito,mutta muualla sairaalassa.

      Vanhuus pelottaa, kun ei nytkään tahdo saada hoitoa. Kiitos Riitta kommentistasi.

      Poista
  7. Voihan Aneemisten perhe :(

    Upeita toteutuksia tunteista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aneemiset on melko heikon näköistä sakkia :-)
      Vaan yritystä silti on ;-))
      Kiitos Susu kommentistasi.

      Poista
  8. Huumori on voimauttava moottori vastoinkäymistenkin keskellä.
    Aneemisuus ja väsymys näkyvät hienosti töissäsi.

    Ihastelin myös Elämisen sietämätöntä keveys työtä.
    Viisaita ja koskettavia on ajatuksesi.

    Upea tunteiden kollaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus, huumori auttaa usein.
      Mukavaa että pidit niistä.

      Poista
  9. Rakastavia sydämiä monin kerroin. Niin se on, että äiti ei koskaan lakkaa olemasta äiti, äidinrakkaus ei lopu koskaan. Tosin on äitejäkin, jotka rakastavat vain itseään, eivät kai ole muuta rakkautta saaneet kokea. Jos ei ole saanut ei voi antaa, niin se kai menee.
    Heh, Aneemisten perhe on mainio. Huumori kantaa vaikeiden tilanteiden yli, ei kuitenkaan loputtomiin, toivottavasti Aneemiset löytävät rautalähteensä.
    Mainiosti piirretty, kollaasi on kaikkea muuta kuin aneeminen :) Olitpa ahkera, sait jo kaikki valmiiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti on äiti kuolemaansa saakka, siitä roolista ei pääse eikä haluakaan pois. Äidinrakkaus pitää siitä huolen.
      Niin ehkä osa on jäänyt itse paljosta paitsi, eikä osaa antaa sellaista mitä ei ole itsekään saanut, surullista.
      Kyllä purkista pitäisi jo Aneemisten rautaa saada :-)
      Kiitos Sirokko kommentistasi :-)

      Poista
  10. Kyllä olet ollut ahkera.Onnea siitä.Nämä on niin hienoja.Huumorilla on aina yritetty mennä eteenpäin.Ei se kuitenkaan loputomiin riitä.Semppiä sinulle.

    VastaaPoista
  11. Hyvin olet piirtänyt äidinrakkauden, sitä ei voi rahassa mitata eikä sille lakeja säätää. Samoin on huumori, voimavara selviytyä ikävistä asioista.
    Aneemisten suku on ankeudestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi, hupaisa.
    Upea kollaasi, onnittelut ja papukaijamerkki :)

    VastaaPoista
  12. Huumoria ei pidä puuttuman, ja onnea tarvitaan ja rakkaus on tärkeää!
    Hyvin hauskasti olet ilmentänyt tunteita laidasta laitaan. Onnittelut ja papukaijan saat tietenkin :-)

    VastaaPoista
  13. Todella koskettava on postisi. Hyvin olet kuvannut äidin rakkautta ja oletpa tehnyt monta upeaa taideteosta. Hauskoja nuo perheen jäsenet ja heidän nimensäkin aivan ihanat.

    VastaaPoista
  14. Hienosti kirjoitit ja piirroksillasi toit esille äidinrakkauden, joka koskaan ei vähene!
    Se on rakkauksista se, joka rakastaa ehdoitta!
    Hienon sarjan teit ja kollaasinkin.
    Tykkään varsinkin tässä postauksessa olevasta sydänkuvasta.
    Sulla riittää mielikuvitusta vaikka mihin,onnea!

    VastaaPoista