Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Taidevaihtoa

Tässä taas muutama työ taidevaihtoon. Tällä viikolla tulee vielä lisääkin, joten laitan sitä mukaa kun saan valmiiksi.

Olen varannut työn Susannalta, joten hän voi valita ensimmäisenä näistä tai tulevista töistä mieleisensä (ei kiirettä valinnalla, vaikka jäisit odottamaan).

SEINÄN ELÄMÄ
Akvarelli veitsellä ja pensselillä (tuubista ilman vettä)


RAUHAN KEIJU
Akryylivärit, tussi, sekatekniikka, koko A4

Lumitukka metsänkeiju, kasvatti korpimetsien 
idän suurilta saloilta, rannoilta tummien metsälampien.
rauhankyyhky poskessaan, 
rakkaudenliekit silmissään, 
uskaltautuu kertomaan,
tulkaa kaikki kuulemaan.

Rakkaus ja rauha, on ainoat, jotka kestää,
viha ja sota, sen leviämisen aina estää.
Älä miekkaan tartu,
älä tunne ahneutta ja vihaa.
Rakkaudessa lapsi pieni vartu
ja toivo maailman olevan,
 pian yhteistä leikkipihaa :-)

JaanaN


Jääkuningatar Susannalle
Akryylivärit, tussi, akryylilakka,sekatekniikka ja koko A4
Rouva jäisessä linnassaan.
Hyytävä katse silmissään.

Hengitys hyinen ja kylmä on.
kukkien elämä linnassa mahdoton.

Jäinen takkuturkki, toinenkin,
varovasti emäntäänsä luolasta kurkki.

Pelkää susikin kylmää kosketusta,
ei riitä lähelle tuloon uskallusta.

Jäiset silmät lumikiteitä rakastaa
varo, katsekin vieraan pakastaa :-)







22 kommenttia:

  1. Rouva jäisessä linnassaan susien kanssa, jännä tunnelma ja hyisen huuruinen kuten olit tarkoittanutkin. Ylimmäisellä naisella niin ihanat paksut harmaat letit, sydämellinen ja toivottavasti rakkaus voittaa sodan ja rauhankyyhky kuljettaa meille hyvää. Niin elävät ja tarkan luonnolliset silmät, hienosti piirretty molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko, niitä rauhankyyhkyjä saisi parvena lähetellä ja paistiksi nekin varmaan ampuisivat :-))
      Yritin tehdä toistensa vastakohdat.

      Poista
  2. Olipa niin erilaiset tunnelmaltaan nämä kortit, mutta kauniita olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulento, erilaiset piti ollakin :-) Kylmästä lämpimään..... tai jotain sinne päin.

      Poista
  3. OOOHHHHH!!! Upeita! Molemmat ovat niin erilaiset ja upeat! Toinen lämpöä hehkuva ja toinen jäätävän viileä. Molemmissa on niin upea sanoma. Minä kun olen tulimerkkinen oinas (luetaan; brutaali pässi) niin taidan tarvita viilennystä aina välillä, joten josko mitenkään olisi mahdollista saada vaihtaa tuo kaunis Jääkuningatar niin olisin ikionnellinen! En malta odottaa niitä sun toisia töitä vaan varaan jo heti tämän upeuden kun ihastuin siihen välittömästi ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toki, sen saat. Nauratti tuo lukuohje oinaalle :-)
      Tulinen voit olla ( se ei paha ollenkaan) mutta tuskin brutaali :-DD ja pässi et takuulla ole!
      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Oi, kuinka mielettömän hieno tuo Jääkuningatar on!!! Se on todella mieleeni, myös Rauhankeiju on kaunis ja hieno sanomaltaan.

    Turhaan vähättelet omia töitäsi, nämä ovat hienoja. Mikä ihme vaatimattomuus sinuun nyt on iskenyt? Nosta leukasi ja ole ylpeä tekemisistäsi. Ne ovat sen arvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna, arvaa vaan monastiko otin sen eteeni uudelleen, tehdessäni extratöitä. Ukkeli on jo läpeensä kyllästynyt kaivamaan lukulaseja esille, kun kyselen onko parempi näin vai näin?
      Sanoo, etten ymmärrä niistä mitään :-D
      Minusta tuntuu vain koko ajan, etten saa tehtyä sitä mitä haluan. Olen jotenkin kuin lukossa :-)
      Suunnittelen jotain ja kun aloitan, huomaan tekeväni ihan muuta.

      Poista
    2. Luota siihen, mihin alitajunta sinua johdattaa, eli tekemään sitä muuta, mitä olet aikonut. Alitajunta ja sivellin johdattavat sinua sellaisille teille, joille et järjellä pääse. Rohkeutta vain, hyvin menee...

      Poista
  5. Apua miten ihania. Arvasin, että Sussu on haltioissaan tuosta mystisestä kauniista kuningattaresta. Ja tuo keijukainen on ihana supisuomalaisissa valkoisissa leteissään. Upeita ovat molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enkuli. Mukavaa jos Sussu tykkää jääkuningattaresta. Minulla on jo näpit jäässä kun niin usein sitä katselin ja mietin :-)
      Huomasin myös että unohdin kaikki tiedot laittaa, kun oli niin kiire muita tekemään.

      Poista
  6. Jaa että et osaa vai!!!! Upeuksia nämä kaikki, seinä elää on ihan hottis! Ja naiset jumalaiset :) Ja minullakin mies tuumaa kun pyydän jotain katsomaan, että mitä siinä on..ei siis ymmärrä ollenkaan mun töiden päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, aina vaan tuntuu että niistä uupuu jotain.
      Haluan ne elämään.
      Juu tuon seinän tein nyt ihan illalla ja lisäsin tuohon ylös. Oli taas sellainen, "Älä stressaa työ" :-)

      Niin minunkin mies sanoo välillä, ettei nää mitä abstraktissa työssä on," hmmm hyvät värit" tulee sitten tuumailun ja pään kallistelun jälkeen.
      Kyllä joutuu mies parat tiukalle näiden haasteiden ja vaihtojen aikana ;-)

      Poista
  7. Upeita töitä!! Ja ihanat runot mukana. Kyllä sinulla taitoa on vaikka kuinka paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Millin, jotain tekohengitystä pitäisi vielä osata antaa tekemilleni töille, niin ehkä ne sitten heräävät :-D

      Poista
  8. Täällä kukoistaa sekä runo, että kuvakieli. Anna palaa, kun tulee. Minulle tuli jonkinlainen hiljainen aika. Väkisin vääntämällä ei saa mitää aikaseksi, mutta ihailen teidän tekemisiänne. Hienoja töitä ja tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aina, vähän aikaa vielä teen, että saan kaikki luvatut lähetykset valmiiksi ja muutamia jemmaan.

      Väkisin ei voi vääntää, tai ei tule mieleistään, niin kuin minulle kävi :-)

      Välillä on tehtävä muutakin :-)

      Poista
  9. En ole vielä lähtenyt mukaan tähän, mutta sujuvasti seurailen teidän hienojen luomusten syntymistä ja vaihtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selma kommentistasi,, mukavaa olisi jos ehtisit mukaan jossain vaiheessa :-)

      Poista