Turinoita elämänmenosta, ihmettelyä luonnon ihanuudesta, itse tekemisen ilosta.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Aurinko atc -kortti

Hei vaan kaikille.

Olen ollut paitsiossa. Pari vuorokautta olin naapurikaupungissa  ja siellä läheisen luona sairaalassa osan ajasta. Eilen tulin kotiin.

Väsyttää, vappu meni niin kuin meni. Ei edes simaata.
Puhumattakaan vapun juhlistamisesta.
No, en minä muutenkaan innostu juhlapäivistä.
Joten eipä tullut vahinkoa ;-)

Mökille olisi päässyt eilen. Nyt meno siirtyy....en tiedä koska mennään.
Ei se karkaa sieltä mihinkään, mennään sitten, kun se on mahdollista.
Eli sekään ei maailmaa kaada.

Odottelen edelleen lääkäriaikaa ja popsin penisilliiniä. Ja väliin Buranaa.
Viikkoja sitten laitettiin jonoon ja edes aikaa, ei ole vielä tullut.
No, en jaksa sitäkään stressata. Elämä on.......
Tutkittavaa olisi niin paljon, että siitä ei tule yhdellä käynnillä kuitenkaan mitään.

Jouduin jo taistelemaan liian paljon, saadakseni läheisen tutkimuksiin, joita aina vaan siirrettiin.
Ja kuinkas ollakaan. Ihanan sairaanhoitajan avustuksella tutkimukset tehtiin ja diagnoosi ja lääkkeet tuli. Huh huh.

Asioiden tärkeysjärjestys muuttuu kummasti, kun elämään tulee yllättäviä tekijöitä.
Ruokaa laitellessa tein kaksi korttia, joista toisen laitan nyt tänne.

Toinen on niin itselle mieleinen ja ajankohtaan sopiva, joten toistaiseksi katselen sitä vain itse.
Kuulostaa hullulta, mutta niin se vain on. Introvertti vetäytyy kuoreensa ja pitää asiat piilossa ;-))
Sekään ei ole paha juttu. Olen kuin eläimet, vetäydyn piiloon, kun asiat ei kunnossa.
Minun on oltava silloin yksin omien ajatusteni kanssa. Se on terapiaani.

Se ei tarkoita, ettenkö kaipaisi blogiystäviäni. En vain pysty olemaan ulospäin aktiivinen, joten odottelen aikaa parempaa- hengissä täällä ollaan, vaikka hiljaista onkin.

Konekin temputtelee ja sammahtaa. Hiiren saa päivittää ja asentaa ajurit uudelleen vähän väliä.
Taitaa kone hajota. On jo 3,5 vuotta ja siinäpä se nykykannettavan ikä alkaa ollakin.
Edellinen kallis kone kesti 3 vuotta. Tämä oli yli puolet halvempi ja on kestänyt nyt jo puoli vuotta kauemmin.

Yrittäessäni kommentoida toisten blogeja on sammunut vähän väliä...ääh! Sen aika alkaa olla ehkä ohi;-DD

Ja ulkona on pirun kylmää. Lunta tuli 25cm eilen, no nyt melkein jo sulaneet. Räntäsateita ja kylmää tulossa edelleen. Kestän kyllä senkin.

Pitää kurkata onko meidän pihassa tuulimylly, kun taistelu asioiden vuoksi, tuntuu välillä ihan toivottomalta:-DD

Ja mieliharmille en anna kokonaan periksi. Tämä kortti kertokoon sen, että vielä joskus aurinko paistaa risukasaankin.

Aurinko 

Kortin etupuoli näyttää tältä.
(värisävyt tuli skannatessa vaaleammat kuin kortissa on)

Seuraavalla sivulla on faktaa auringosta.



Tausta näyttää tältä




 Rauhallista viikonloppua kaikille ;-DD

Rakkain terveisin, toivottelee erakko maahinen




28 kommenttia:

  1. Kaunis ja aurinkoinen on korttisi ☺
    Auringon paistetta toivon Sinun viikonloppuusi ♪♪ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ma-te, pelkkää aurinkoa ;-) on kortti.
      Ulkona linnut laulavat niin kauniisti, että tulee pakosta iloinen mieli.

      Poista
  2. Aurinko on ihmeellinen parantaja. Kun se on piilossa pilven alla, elämä on harmaata, mutta kun se nousee aamusella ja häikäisee silmät aamukahvia juodessa, niin jopa elämäkin maistuu. Korttisi on juuri kuin aamuaurinko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aina, parantaja todellakin. Nauratti kun luin kommentistasi häikäisyn aamukahvia juodessa. Tuli mieleen kesämökin aamukahvit :-)) Ulkona kuistilla, järvi silmien edessä ja auringon kimmellys veden pinnalla. Silloin voi laulaa, elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan...... :-)

      Poista
  3. ATC -Tämä on tosi ihana.En osaa muuta sanoa kuin jaksamista ja voima haleja. Kyllä aurinko paistaa vielä sinne risukasaan.Tuo korttisi on kyllä huippu.(et taida sitä vaihtaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RaijaAnnikki, kyllä se tästä :-) Nyt kun hänellä on diagnoosi ja lääkkeet. ei tarvitse enää pelätä niin paljon.
      Kaikki muu on pikkujuttua :-)
      Jos haluat kortin, varaan sen sinulle mielelläni :-)

      Poista
    2. Oi kiitos. Mieleläni otan. Minkälaisen haluat itsellesi.

      Poista
    3. Jos niitä luontoaiheisia on vapaana ;-D
      Minun pitää vain ehtiä ensin tekemään koteloita.

      Poista
    4. Minulla on luontoaiheisia tekeillä. Ihan rauhassa tehdään,ei kiirettä.Oman jaksamisen mukaan.Kiitos.

      Poista
  4. Elämä on ja kaikella on oma aikansa. Tähän tyyliin tapaan ajatella ja niinhän se on.
    Vaikkei arkesi just olekaan ollut silkkaa päivänpaistetta, niin aurinkokortteja on syntynyt. Niistä ammentuu varmasti eliksiiriä päiviisi.
    Korttisi ovat kuin kirkkain keväinen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii. Viisaasti ajateltu, kaikella on aikansa. Joillekin asioille ei vain voi mitään.
      Eihän se elämä useinkaan ole päivänpaistetta, joten hyvät hetket, ovat sitten hyvin arvokkaita. Se tuppaa vain välillä unohtumaan. Huonot päivät huomaa ja hyviä pitää itsestään selvyyksinä.

      Piirtely ja puuhastelu on rentouttavaa. Aivot saa levätä stressistä.
      Mukavaa viikonloppua :-)

      Poista
  5. Aurinkokorttisi kertoo kyllä toista mitä sanasi, mutta kortti syntyikin varmaan vasta sitten kun sait hoidon ja lääkkeet läheisellesi.
    Minäkin olen ollut poissa koneelta, mutta onneksi en ihan samoista syistä kuin sinä. Isännän synttäreitä oltiin karkumatkalla, ei mekään olla niin sosiaalisia, että haluttaisiin kahvittaa puoli sukua. Kahdestaan ajeltiin ja katseltiin maisemia.

    Minulta hajosi monta läppäriä aina parin vuoden käytön jälkeen, sitten kyllästyin ja ostin tällaisen pömpelin. Nyt on kestänyt ja näyttökin on suurempi, niin näen kunnolla. Sinulla on niin monenlaista menossa, että ei varmaankaan haluttaisi keskittyä mihinkään tietsikkajuttuihin ja rahaakin se aina vaatii. Onneksi kortteja saa tehtyä ilman konetta, mutta vain koneella me saamme nähdä mitä olet tehnyt.

    Voi kun itse nyt vielä saisit apua, ettei koko kesää menisi. Kyllä minunkin on pakko jalkojeni takia jotain apua hakea. Mummelipäiväiltanakaan en meinannut millään päästä kävelemään.
    Nyt katson aurinkoasi ja kerään siitä voimaa, samalla lähetän voimia sinullekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna <3 Kortti syntyi kun läheinen tuli pois sairaalasta.
      Hieno tapa viettää syntymäpäiviä, oman rakkaan kanssa kahdestaan :-)

      Joo, nämä läppärit ei kauan kestä. Ovat vain niin näppäriä kooltaan ja liikuttelultaan. Pakko uusi kone on hankkia, pitää vaan miettiä minkälainen.

      Olen niin tottunut olemaan sairaana, että taitaa olla minulle normaalitila ;-) Ja sen en anna lannistaa. Päänsärky on ainoa joka saa minut välillä "polvilleen".

      Oho, onpas sinun jalkasi nyt kipeät, voi harmi, kun kesäkin jo ovella. Hae ihmeessä apua, että pääset ulos liikkumaan.

      Jalat oireilee minullakin. Pitäisi hankkia pohjalliset ja varvastukia. Sekin vaatisi fysiatrisella käyntiä, tosin ei lääkäriä. Reumapotilaana saan tarvittaessa apuvälineitä suoraan fysiatrisen kautta.Onneksi edes se on helppoa :-)

      Voimahaleja myös sinulle Uuna, aurinkoa me nyt tarvitaan ja paljon :-))

      Poista
  6. On se ihme, miten paljon pitää taistella oikeuksiensa puolesta tässä hyvinvointivaltiossa. Niin kuin terveydenhuollon puolesta, välitettavan tuttua juttua.
    Ei ihme, että väsyttää, että haluaa erakoitua, ei vaan jaksa, tuttua sekin. Pää ja kroppa kaipaavat lepoa, muuta ajateltavaa. Taiteen tekeminen puhdistaa, auttaa, saa unohtamaan ahdistuksen, huolen.

    Itse kun tappelen kaiken aikaa pääni kanssa, niin menee ihon alle muiden uupumukset, voin tuntea ne. En tiedä, oletko huomannut, että sanablogissani kirjoitan noista omista mielialoistani, tässä yksi juttu:

    https://susupetalsanat.wordpress.com/2015/04/23/huhtikuu/

    Voimia, mutta ennen kaikkea lepoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan tämä on monelle tuttua, päästäkseen lääkäriin ja saadakseen tutkimuksia ja hoitoa, saa varautua ihan melkein mihin tahansa. Vähättelyyn, välinpitämättömyyteen, seli-seli- selittelyyn.

      Taiteen tekeminen vie todella ajatukset edes hetkeksi muualle.

      Kävin lukemassa, kommentoimassa ja tulen uudelleenkin.
      Kirjoitat niin hienosti asioista joista pitää puhua. Jotka kuuluvat elämään, kuin nappi paitaan.
      Uupumus, masennus, sairastaminen, ovat asioita jotka vaivaavat meitä kaikkia jossain muodossa joskus. Toisinaan enemmän, joskus vähemmän, mutta harva pääsee, jos kukaan, koko elämää läpi hymy huulillaan.

      Ja jos masennus, tai uupumus jää päälle, ei sitä voi heittää, kuin takkia harteiltaan. Se helpottaa, jos on helpottaakseen, mutta ei lähde käskemällä, eikä vähättelyllä.

      Tulen lukemaan sanablogiasi toistekin, asiaa joka sana.
      Suosittelen myös muillekin.

      Kiitos Susu ja voimia myös sinulle. Näyttelyaika kiireineen on varmaan uuvuttavaa ja sen jälkeen tyhjä olo, jos uupuu liikaa. Toivotaan, että se on kuitenkin miellyttävää ja menestys. Taiteesi on todellakin katsomisen ja ostamisen arvoista :-)


      Poista
    2. Tuossa sanablogissani on myös tarinoita, ei aina vain päiväkirjanomaisia merkintöjä, pakko välillä tuulettaa päätään fiktiolla :D
      Kiitos, kun kävit siellä.

      Poista
  7. Harmi kun sulla ja läheisilläsi on noita sairauksia, mutta toivon kestämistä, kyllä kaikki varmasti järjestyy ennemmin tai myöhemmin, toivotaan vahvasti niin.

    Haleja sulle ja jaksamista!

    Sekin auttaa paljon kun voi kertoa suruistaan jollekkin tai kirjoittaa ja purkaa itseään.

    VastaaPoista
  8. Kiitos Sisko, toivoaan ei pidä kokonaan hukata.
    Toivottavasti myös sinun silmävaivasi selviää ja se saadaan kuntoon pian. Oli mukavaa nähdä, että olet kuitenkin pystynyt jotain jo tekemään.
    Haleja sinullekin ja paljon aurinkoisia päiviä :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Kannustetaan toisiamme ja kyllä tästä selvitään. Odottaminen asioiden selviämissä on kaikista pahinta. Piirtelemään minäkin olen alkanut, sairastan siinä sivussa. Näkö on hiukan parantunut kuin ihmeen kautta, lääkäri ei kuitenkaan ole kertonut pitääkö leikata, vai paraneeko ajan kanssa, odotuttavat ja asiat pitkistyvät, toivottavasti eivät mutkistu. Seuraavaksi menen silmälääkärin tutkimuksiin.

      Poista
    2. Niin tehdään, kiitos siitä. On ihanaa, että on niin paljon välittäviä ja sydämellisiä blogiystäviä :-))
      Odottaminen ja tietämättömyys on se vaikein aika.
      Hyvä että näkö on jo hiukan parantunut. Toivottavasti asiat eivät enää mutkistu, vaan lääkärit pian ilmoittavat, mitä silmäsi kanssa tehdään.
      Kuntoon se on ihan pakko saada, että voit jatkaa taiteiluasi ;-))

      Poista
  9. Kortti on aivan ihana. Toivottavasti auringon säteet saavat pikkuhiljaa taudit väistymään ja saamme nauttia hyvillä mielin kesästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päikkä, auringon voima on ihmeellinen ja kesä, ah niin ihanaa aikaa :-))

      Poista
  10. Hienoa että olet jälleen täällä ja voimien mukaan tietenkin! Kaikkein tärkein on oma perhe muut tulee kun on tullakseen.
    Jokaisella on ongelmia,toisille kertyy paljon enemmän,mikä milloinkin tarkoitus on sitä ei pysty aina ymmärtämään. Mutta on myös annettu niin paljon hyvää sen näkeminen on välillä vaikeaa.
    Kauniin kortin teit ja aurinko kuten luonto muutenkin on voimavaramme.
    Voimia sinne teille kaikille ja hyvää toukokuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esther, tänään on ihan pakko olla täällä osa ajasta.
      Oman pään sisustaa pitää välillä tuulettaa, ettei ajatukset ala kiertää kehää, vaikka yksin olokin on rauhoittavaa. Liika on kuitenkin liikaa :-D
      Harvalle elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Tytär sanookin aina, että kaikella on oma tarkoituksensa ja näin se varmaan onkin. Hyvä ei hyvältä tuntuisikaan, jos niin olisi aina. Surut ja murheet tuovat hyvät asiat uuteen valoon.

      Kaunista toukokuun alkua sinnekin ja hyvää vointia :-)

      Poista
  11. Hienon ja valoisan kortin olet tehnyt!
    Ja voimahaleja sulle oikein monta!
    Sairauksien kanssa ei ole kiva täällä eteenpäin taapertaa ja kun ei lääkäreiltäkään aina se apu niin vain tule.
    Toivon, että itsellesikin saat pian sen avun. Hyvä, kun edes läheisellesi sait avun lopultakin.
    Kaikkea hyvää sulle toivottelen.
    Itse menen ensi viikolla magneettikuvaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka, niitä voimahaleja myös sinulle. Hyvä että pääset ensi viikolla jatkokuvaukseen. Sieltä ne alkaa selvitä ja pääset leikkaukseen, toivottavasti pian.
      Ei ole mukavaa odotella ja odotella. Aurinkoisia päiviä ja iloista mieltä ;-)

      Poista